CS:GO-historian ensimmäinen major-turnaus Ruotsin Jönköpingissä vuonna 2013 päättyi fnaticin voittoon. Freddy “KRIMZ” Johansson ei ollut vielä tuolloin osa joukkueen kokoonpanoa, mutta liittyi seuraavana vuonna fnaticiin yhdessä Olof “olofmeister” Kajbjerin kanssa.
Johansson oli osa CS:GO:ta dominoinutta fnaticin kokoonpanoa, johon kuuluivat hänen ja Kajbjerin lisäksi Robin “flusha” Rönnquist ja Jesper “JW” Wecksell. Ensin nelikkoa johti Markus “pronax” Wallsten ja sen jälkeen Dennis “dennis” Edman.
Kokoonpano oli niin ylivoimainen vuosina 2014–2015, että yhteisö yritti kaikin voimin saada joukkueen pelaajat kiinni huijaamisesta. Erityisesti Rönnquist joutui noitavainon kohteeksi. Lopulta joukkueen pelaajat lähtivät eri teille, koska ihmisten viha joukkueen menestystä kohtaan kasvoi niin suureksi.
Johansson ei kuitenkaan ole vaihtanut joukkuetta vielä tänäkään päivänä. 10 vuoden fnatic-uran aikana mielessä on ehtinyt pyöriä yhtä sun toista, mutta mies ei omien sanojensa mukaan ole katunut päätöstään pysytellä tutussa organisaatiossa.
Vain pienen hetken (noin kaksi kuukautta) Johansson pelasi GODSENT:in paidassa. Tuolloinkin joukkueessa olivat mukana Rönnquist, Wecksell ja Wallsten. Ainoastaan yksi pelaaja oli eri, kun Kajbjerin tilalla pelasi vuoden 2013 major-voittaja Andreas “znajder” Lindberg.
– Ovathan nämä 10 vuotta olleet melkoista vuoristorataa. Joskus mietin, että mitä uralleni olisi tapahtunut jos olisin liittynyt johonkin toiseen joukkueeseen. Minulla on ollut monta tilaisuutta tehdä niin. En kuitenkaan kadu, että olen päättänyt pysyä fnaticissa. Tämä on minulle toinen koti, Johansson avaa.
30-vuotiaasta Johanssonista tuli taannoin ensimmäinen 2000 karttaa yhdelle joukkueelle pelannut pelaaja. Näihin karttoihin mahtuu paljon hyviä ja huonoja muistoja, joihin Johansson aikoo keskittyä vasta, kun peliura on ohi.
– Keskityn pelaamiseen niin kauan kuin pelaan. Vanhoilla päivillä voin istua kiikkustuolissa ja muistella major-voittojamme, Johansson kertoo.
Erityisesti yhtä pelaajaa Johanssonilla on näiltä vuosilta kova ikävä. Wecksellistä ja Johanssonista tuli menestysvuosien aikaan elinikäiset ystävät.
– Minulla on ikävä JW:tä. Hän on rakas ystäväni ja pysyy sellaisena loppuelämäni ajan. Kun pelasimme yhdessä, ajattelimme 99 prosenttia asioista samalla tavalla, Johansson kehuu suhdettaan entiseen joukkuetoveriinsa.
Johansson on saavuttanut 10 vuoden aikana fnaticin eri kokoonpanoissa kaksi major-voittoa, 21 LAN-voittoa ja viisi parhaan pelaajan palkintoa (MVP). Lisäksi hänet on valittu vuoden parhaan 20 pelaajan joukkoon neljä kertaa.
Lähde: HLTV | Kuva: Viola Schuldner, ESL FACEIT Group