Viime viikonloppuna CS:GO-yhteisössä kuhisi, kun anonyymi Twitter-tili nimeltä Danish CSGO Leaks julkaisi väitteitä koskien muun muassa kaikkien aikojen menestyneintä CS:GO-joukkuetta Astralista.
Ennen kuin mennään tilin väitteisiin, pulahdetaan vielä varmemman tiedon lähteisiin:
Astraliksen legendaarisen kokoonpanon – johon kuuluu keväällä Ninjas in Pyjamasiin siirtyneen Nicolai “device” Reedtzin lisäksi Andreas ”Xyp9x” Højsleth, Peter ”dupreeh” Rasmussen, Lukas ”gla1ve” Rossander, Emil ”Magisk” Reif ja valmentaja Danny ”zonic” Sørensen – sopimukset organisaatioon päättyvät tämän vuoden lopussa.

Muun muassa maailman johtavan CS-sivusto HLTV:n tietojen mukaan etenkin valmentaja zonic on puntaroinut lähtemistä Astraliksesta organisaation suuntaan liittyvien erimielisyyksien vuoksi.
HLTV:n mukaan Astralis olisi jo suunnittelemassa – muun muassa neljä major-turnausta voittaneiden pelaajien – lähdön varalle kokonaan uutta kokoonpanoa. Tämän lisäksi Heroicissa paraikaa valmentava Nicolai “HUNDEN” Petersen on ollut esillä uudeksi valmentajaksi zonicin tilalle.
Eli jos Astraliksen tähtikartelli on siirtymässä vapaille markkinoille, avaa se viimeistään vuodenvaihteeseen ja mahdollisesti jo sitä ennen valtavia siirtomahdollisuuksia zonicille, Xyp9xille, dupreehlle, gla1velle ja Magiskille.
Anonyymin tilin väitteet
Danish CS:GO Leaks -tilin mukaan Magisk olisi liittymässä eurooppalaiseen Complexityyn (-RUSH) ja Xyp9x FaZe Claniin (-Olofmeister). Ninjas in Pyjamas puolestaan lisäisi jo toisen tanskalaisen ja ex-astralis-pelaajan kokoonpanoonsa dupreehin muodossa.
Ainoastaan joukkueen uusin ja nuorin pelaaja, Devicen tilalle pysyvästi kokoonpanoon lisätty, Lucas “Bubzkji” Andersen olisi jäämässä Astraliksen “uuteen” kokoonpanoon.
Väitteiden todenperäisyyttä on vaikea arvioida. Muun muassa HLTV:n keskustelufoorumilla monet yhteisön jäsenet keskustelivat väitteiden olevan ainakin teoreettisesti mahdollisia.
Tili on ollut oikeassa aiemmin. Esimerkiksi vastikää lanseeratun Fnatic Rising -joukkueen kokoonpanon tili julkaisi ennen virallista ilmoitusta samoin kuin uuden ENCEn kokoonpanon, joka kansainvälistyi tämän vuoden alussa. Lisäksi tämän vuoden helmikuussa tili kertoi Finn “Karrigan” Andersenin liittyvän Fazeen kolme päivää ennen virallista ilmoitusta. Jälkimmäisin tosin oli pitkälti ennalta arvattava liike.
On otettava myös huomioon esimerkiksi FaZe Clanin ja Astraliksen menestys viime viikolla päättyneessä IEM Cologne -tapahtumassa, joka voi vähentää lyhyen tähtäimen jättimäisiä siirtotarpeita. Jää nähtäväksi missä Astraliksen tähtipelaajat uraansa jatkavat.
Kuva: Astralis Lähde: HLTV, DanishCSGOLeaks
Tuoreimmat uutiset:
- “Eivät menesty puoleen vuoteen” – asiantuntija lyttää Jimpphatin MOUZ-joukkueen
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin