Kansikuva artikkelille: Ikärajojen valvoja ehdotti skanneria, joka arvioi pelaajan iän kasvoista – Viranomaiset torppasivat

Ikärajojen valvoja ehdotti skanneria, joka arvioi pelaajan iän kasvoista – Viranomaiset torppasivat

Yhdysvaltain kauppakomissio torppasi ESRB:n ehdotuksen tekoälyä hyödyntävästä järjestelmästä, joka arvioisi käyttäjän iän kasvoista.

ESRB eli Entertainment Software Rating Board on sikäläinen PEGI eli videopeleille ikärajat määrittelevä organisaatio. Se on puuhannut iäntunnistusjärjestelmää yhdessä digitunnistusfirma Yotin ja nuorisolle markkinointiin erikoistuneen Superawesomen kanssa. Viimevuotisessa hakemuksessaan ne esittelivät työkalun, joka muuntaisi kasvokuvan pikselit numeroiksi ja vertaisi niitä aiempiin ikämalleihin. Käytännössä pelaajan pitäisi siis ottaa selfie todistaakseen koneelle olevansa täysi-ikäinen.

Kauppakomission hylkäys ei perustunut varsinaisesti tietoturvaongelmiin, vaikka toki datan kerääminen lapsista nostettiin päätöksenteossa esiin. Työkalua ei kuitenkaan ole suunnattu varsinaisesti lapsille, vaan vahvistamaan, että lapsella on aikuisen lupa pelata kulloistakin peliä. Yhdysvalloissa alle 13-vuotiailla tulisi olla vanhempien suostumus pelata lastenkin pelejä.

Kritiikki kohdistui ennen muuta teknologian toimivuuteen. Komissio ei saanut tarpeeksi vakuuttavia raportteja siitä, kuinka järjestelmä tunnistaisi henkilöiden iän kasvoista sellaisella varmuudella, että siitä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Mitä jos laite ei usko omaa naamaa tarpeeksi aikuiseksi? Miten estetään ovelia lapsia huijaamasta? Koko keksintöä ei siis hylätty, joten tulevaisuudessa vastaava teknologia saattaa päästä käyttöön.

Lähde: PC Gamer Kansikuva: ESBR / Yoti

Yhteisö