Vuoden vaihteen aikaan Counter-Striken pariin iskenyt BLEED Esports teki käsittämättömän mokan ennen PGL Major Copenhagen -turnauksen kolmansia avoimia Euroopan karsintoja. Joukkue unohti ilmoittaa itsensä nimittäin sisään karsintoihin ja jäi näin ollen kolmannesta avoimesta karsinnasta tyystin ulos!
Moka tuntuu todella erikoiselta nimekkäistä pelaajista kootulle joukkueelle ja isolle organisaatiolle. Inhimillinen erhe kuitenkin maksoi tällä kertaa valtavan paljon BLEED:lle.
Joukkueen valmentaja Aleksandar “kassad” Trifunovic kertoi rehellisesti viestipalvelu X:ssä, että yksi joukkueen jäsenistä oli unohtanut rekisteröityä turnaukseen ajoissa. Kolmannen karsinnan joukkuemäärää oli rajattu 1024 joukkueeseen ja myöhästymisen johdosta BLEED joutui jonoon, josta sille ei kuitenkaan koskaan vapautunut paikkaa karsintoihin.
Joukkueen pelaajistosta romanialainen Laurentiu “lauNX” Tarlea oli jouduttu kiidättämään aikaisemmin tänään sairaalaan, koska pelaaja oli kärsinyt korkeasta kuumeesta ja pahoinvoinnista. BLEED olisi kuitenkin lähtenyt yrittämään karsintoihin ilman unohdusta.
Virhe on inhimillinen, mutta hyvin vaikeasti anteeksiannettava näin kovatasoiselle joukkueelle. BLEED:n uuden karheasta kokoonpanosta löytyy useita tuttuja nimiä. Entinen Ninjas in Pyjamas kapteeni Hampus “Hampus” Poser ja Evil Geniuses-tähti Tsvetelin “CeRq” Dimitrov ottavat tuttuja nimiä suurelle CS-yleisölle.
Valmentaja Kassad ei purematta niellyt karsinnoista rannalle jäämistä vaan protestoi asiaa vielä X:ssä todeten, että avoimissa karsinnoissa ei tulisi olla rajoituksia joukkuemäärän suhteen.
Rehellisyyden nimissä BLEED:llä on tilanteessa kuitenkin ainoastaan peiliin katsomisen paikka. Joukkueella on enää yksi mahdollisuus yltää suljettuihin karsintoihin, kun kolmas karsinta jäi kokonaan väliin.
Kuva: ESL Lähde: HLTV