Kansikuva artikkelille: HIFK – HPK: Kallistaako kotietu vaakakupin isännille?

HIFK – HPK: Kallistaako kotietu vaakakupin isännille?

Perjantain liigakierroksella Nordiksella kohtaavat HIFK ja HPK.

Seitsemännellä sijalla porskuttava HIFK on voittanut kaksi peräkkäistä otteluaan. Nordiksella se on pelannut isännän elkein jo viidesti peräkkäin.

Viime viikonlopun b2b-peleissään Ari-Pekka Selinin suojatit kaatoivat kotonaan Kärpät (4-2) ja SaiPa kukistui puolestaan Lappeenrannassa 6-3.

Viisi joukkueen pelaajista ovat kahden ottelun pisteputkessa. Lennart Petrell (2+2), Ilmari Pitkänen (2+1), Tommi Santala (2+1), Juhani Tyrväinen (2+1) ja Terry And (1+1) kuuluvat HIFK.n hyökkääjistä tuohon viisikkoon.

Kerho sai toissailtana Tapparalta selkään 4-1 Hakametsässä ja tuon tappion myötä Kerholta suli kahden ottelun voittoputki.

Teemu Turunen on latonut Kerhosta kovia tehoja viime aikoina. Laiturilla on neljän peräkkäisen ottelun piste- ja maaliputki päällä. Neljässä pelissä on syntynyt neljä maalia ja seitsemän pistettä.

Joukkueet ovat kohdanneet jo kolmesti tällä kaudella. Kerho on kukistanut illan isäntänsä jo kahdesti.

HIFK on kotietunsa turvin suuri ennakkosuosikki.

Yhteisö