Eetu “sAw” Sahan valmentama HEROIC kohtasi Spiritin BLAST Bountyn ensimmäisen kauden LAN-finaaleiden puolivälierässä Tanskan Kööpenhaminassa hetki sitten päättyneessä ottelussa.
Lue lisää: HEROIC:illa viisumiongelmia – Entinen ENCE-pelaaja kokoonpanoon BLAST Bountyn finaaleihin
Spirit joutui pelaamaan ottelun ilman päävalmentajaansa Sergey “hally” Shavaev sairaustapauksen vuoksi. Shavaev matkaa joukkueen kanssa ensi viikolla alkavaan IEM Katovicen huipputurnaukseen.
Ottelu pelattiin “paras kolmesta” -periaatteella. HEROIC valitsi avauskartaksi Anubiksen, Spirit toiseksi kartaksi Nuken ja kolmanneksi kartaksi jätettiin Train.
HEROIC aloitti avauskartan ensimmäisen puoliskon hyökkäyspuolella. Dual Beretoilla varustautunut Spiritin Dmitri “sh1ro” Sokolov auttoi joukkuettaan voittamaan ensimmäisen pistoolikierroksen ottamalla kolme tappoa.
HEROIC tasoitti kartan seuraavalla kierroksella ja siirtyi tämän jälkeen 5–1-johtoasemaan. Spirit kavensi tilanteeksi 5–2, mutta Spirit palasi neljän kierroksen johtoon heti seuraavalla kierroksella (6–2). HEROIC siirtyi jo 8–2 johtoon, kun Spirit kavensi tilanteeksi 8–3. Tauolle lähdettiin HEROIC:in yllättävässä 9–3-johdossa.
Spirit voitti myös avauskartan toisen pistoolikierroksen, kaventaen tilanteen 9–4:ään. Spirit voitti myös seuraavan kierroksen, mutta kun HEROIC osti aseet, joukkue siirtyi 10–5-johtoon. Spirit kavensi tilanteen 10–7:ään, mutta hetken kuluttua HEROIC kasvatti johtonsa 11–7:ään.
HEROIC ei saanut karttapalloa käsiinsä heti seuraavalla kierroksella, kun Spirit kavensi tilanteeksi 11–8. Spirit tuli kierroksen päähän tilanteessa 11–10 hengittäen uhkaavasti HEROIC:in niskaan.
HEROIC joutui turvautumaan seuraavalla kierroksella yhteen kivääriin ja neljään parempaan pistooliin Spiritin täyttä ostoa vastaan. Erästä tuli lopulta yllättävän tiukka, kun Spiritin Myroslav “zont1x” Plakhotia ja HEROIC:in Pavle “Maden” Bošković ajautuivat “yksi vastaan yksi” -kaksintaisteluun. Plakhotia oli todella lähöllä myöhästyä pommin istuttamisen kanssa ennen kellon kulumista loppuun. Puhuttiin kirjaimellisesti millisekunneista.
Spirit tasoitti kierrosvoitolla tilanteen 11–11:een. Takaa-ajoasemasta huolimatta Spirit sai ensimmäisenä karttapallon itselleen tilanteessa 12–11. Lopulta erinomaisesti Spiritiä avauskartassa haastanut HEROIC ei pystynyt sulkemaan avauskarttaa edukseen, kun Spirit voitti Anubiksen 13–11.
Spiritin supertähti ja viime vuoden paras pelaaja Danil “donk” Kryshkovets heräsi pelaamaan vasta hyökkäyspuolella. CT-puolen hän pelasi 0.86:n ratingilla ja T-puolen peräti 2.38:n ratingilla.

HEROIC aloitti Spiritin valitseman Nuken CT-puolella. Pistoolikierroksella Spirit juoksi läpi rampilta, jonka HEROIC oli jättänyt tyhjäksi. Pommi asetettiin maahan B-pommipaikalla ennen kuin yksikään pelaaja oli kaatunut. Sitten alkoi rytistä. Aluksi näytti siltä, että HEROIC voittaa toisen kartan ensimmäisen pistoolikierroksen mutta Sokolov ja Plakhotia käänsivät “kaksi vastaan neljä” -tilanteen edukseen.
Bošković oli toistamiseen tässä ottelussa “yksi vastaan yksi” -tilanteessa kun toisen kartan kolmannella kierroksella vastaan asettui Spiritin kapteeni ja pelinsisäinen johtaja Leonid “chopper” Vishnyakov. Tälläkin kertaa Bošković joutui taipumaan.
Seuraavalla kierroksella HEROIC:in Álvaro “SunPayus” García onnistui pysäyttämään Spiritin pommin asettamisen, kun kierrosaikaa oli jäljellä vain muutama sekunti. HEROIC kavensi tässä vaiheessa toisen kartan tilanteeksi 3–1.
HEROIC tasoitti saman tien tilanteen 3–3:een. Seuraavalla kierroksella Spiritin Boris “magixx” Vorobiev otti ässän. Spirit siirtyi Vorobievin yksilötaidoilla 4–3-johtoon. Seuraavien kierrosten aikana Spirit kasvatti johtonsa 8–3:een. Tauolle lähdettiin Spiritin johtaessa 9–3.
Toisella pistoolikierroksella HEROIC juoksi Spiritin tapaan läpi rampilta, jota Plakhotia vartioi yksin. HEROIC ei saanut pommia maahan ja Spirit voitti kartan toisen pistoolikierroksen. Spirit oli tässä vaiheessa voittanut ottelun kaikki pistoolikierrokset.
Spirit voitti kaksi seuraavaa kierrosta, jonka jälkeen Sokolov ja Vishnyakov valtasivat A-pommipaikan takaisin “kaksi vastaan kolme” -tilanteessa. Tämän jälkeen kartta- ja ottelupallo siirtyi Spiritin haltuun mahdollisesti pitkäksi aikaa ylivoimaisessa 12–3-johdossa. Spirit voitti valitsemansa Nuken lopulta näytöstyyliin 13–3 ja koko kartan 2–0.


Lähteet: BLAST, HLTV | Kuva: BLAST