Counter-Striken kausi tuli päätökseensä Perfect World Shanghai Major -turnauksessa. Samalla alkoi joukkueiden kasaaminen kohti tulevaa vuotta 2025. Pelaajasiirtojen suhteen eletäänkin parhaillaan jännittäviä aikoja.
Yksi markkinoiden kuumimmista nimistä on Complexitya edustava Jonathan “EliGE” Jablonowski, joka vihjaili major-turnauksen päätyttyä haluavansa olla voittavassa joukkueessa ensi vuonna.
Complexity ja voittavajoukkue eivät mahtuneet samaan lauseeseen tänä vuonna. Amerikkalaisjoukkue epäonnistui kerta toisensa jälkeen isoimmissa turnauksissa jääden sijoille ynnämuuta.
Jablonowski pelasi puolestaan fantastisen vuoden. 27-vuotias, viisi kertaa HLTV:n top-20 pelaajat listalle valittu jenkkipelaaja kannatteli Complexitya läpi vuoden. Jablonowskin rating oli koko vuoden otannalla häikäisevä 1.18.
Complexityn toimitusjohtaja Jason Lake vieraili The Four Horsemen -podcastissa, jossa Lake paljasti, että ei ole estämässä EliGE:n siirtymistä muualle jos pelaajalle avautuu hyvä mahdollisuus.
—Haluan hänen parastaan. Hän on siinä vaiheessa urallaan, että hän on todella parhaimmillaan. Hänen biologinen kellonsa tikittää myös ja me emme todellakaan ole vankilassa täällä Complexityssa. Jos Jonathan löytää organisaation, joka taistelee tasaisesti kolmen parhaan joukossa, me teemme kaikkemme, että se toteutuu, Lake sanaili podcastissa.
Mikäli EliGE haluaa taistella mestaruuksista, olisi pelaajalla todennäköisesti edessään muutto Eurooppaan, sillä top-5 joukkueista kaikki tulevat Euroopasta.
Mikäli EliGE vaihtaa maisemaa kertoi Lake, että Complexity tulisi korvaamaan hänet todennäköisesti nuorella pohjoisamerikkalaisella lahjakkuudella.
Kuva: Perfect World Lähde: HLTV