Yhdysvaltalaisnuorukainen vei peliraivon uudelle tasolle matkustamalla yli tuhat kilometriä kanssapelaajan luo murhanhimoisin aikein.
New Jerseystä kotoisin oleva 20-vuotias pelaaja pidätettiin viime viikolla ja häntä syytetään murhan yrityksestä, sillä hän lensi Floridaan hyökätäkseen toisen pelaajan kimppuun vasaralla. Koko juttu alkoi kiistasta MMORPG-peli ArcheAgessa.
Sheriffin mukaan pelaajat olivat tavanneet roolipelissä ja ajautuneet riitaan. Syytetty kertoi äidilleen lentävänsä Floridaan tapaamaan nettikaveria, mutta oikeasti hän murtautui toisen pelaajan kotiin. Kun uhri lähti pelaamisen lomassa vessaan, hänen kimppuunsa käytiin.
Hyökkääjä iski uhria vasaralla useita kertoja päähän, muttei onneksi kuolettavasti. Huudot saivat vanhemman perheenjäsenen ryntäämään paikalle, ja lopulta roisto jäi alakynteen.
Hyökkääjä teljettiin vankilaan odottamaan tuomiota. Syyksi kammottavaan tekoonsa hän kertoi, että uhri oli “ikävä tyyppi netissä”.
Verkossa raivo tunnetusti leimahtaa herkästi, mutta somekeskusteluissa järkytystä on herättänyt erityisesti se, miten kauan syytetty velloi vihassaan. Hän ehti kirjautua ulos pelistä, varata lipun, ajaa lentokentälle, lentää Floridaan ja etsiä uhrin kodin, eikä hänen kiukkunsa silti laantunut, vaan johti hirmuiseen yritykseen riistää toiselta elämä.
Teko oli muutenkin aivan turha, sillä sattumoisin korealaispeli ArcheAgen palvelimet Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa suljettiin tällä viikolla pelaajapulan vuoksi.
Lähde: WIN.gg Kansikuva: Haruhiro Ichijo / Youtube