Viime viikolla uutisoitiin, että brasilialainen Counter-Strike 2-joukkue FURIA olisi Liquidissa pelaavan brasilialaispelaaja Felipe “skullz” Medeirosin kintereillä.
Nyt GameArenan Jairo “Foxer” Juniorin tietojen mukaan organisaatiot ovat päässeet yhteisymmärrykseen 22-vuotiaan pelaajan siirrosta.
Muutos on jo toinen Liquidin Counter Strike-joukkueeseen lyhyen ajan sisään. Reilu viikko takaperin Liquid tiedotti penkittäneensä pelinsisäisenjohtajansa Casper “cadiaN” Mollerin kanssa.
Medeiros liittyi Liquidin joukkueeseen viime vuoden lopulla samaan aikaan Mollerin kanssa. Kulunut kausi muodostui kuitenkin todella haastavaksi uusitulle Liquid-kokoonpanolle. Joukkue epäonnistui mm. karsimaan itseään CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen.
Lahjakas brassipelaaja siirtyi paiN Gamingista kovin odotuksin Liquidiin, mutta epäonnistui lunastamaan potentiaaliaan hollantilaisorganisaatiossa. Nyt Medeiros palaa pelaamaan takaisin kotimaansa kielellä FURIA:n joukkueeseen.
FURIA teki huhtikuussa ison muutoksen kokoonpanonsa, kun joukkueessa kuusi vuotta pelannut Andrei “arT” Piovezan siirrettiin penkille. Kokenut 28-vuotias pelaaja on sittemmin siirtynyt jo toisen brasilialaisen joukkueen Fluxon riveihin.
FURIA pelasi loput kesätaukoa edeltäneestä ajasta akatemiajoukkueesta nostetun Kaike “kye” Bertoluccin kanssa, joka asetettiin kuitenkin penkille kesäkuun alkupuolella.
FURIA:n uusi kokoonpano:
- Yuri “yuriih” Boian
- Kaike “KSCERATO” Cerato
- Gabriel “FalleN” Toledo
- Marcelo “chelo” Cespedes
- Felipe “skullz” Medeiros