Kansikuva artikkelille: FalleN kertoo miten brassikynäri saadaan jälleen huipulle

FalleN kertoo miten brassikynäri saadaan jälleen huipulle

 

Professoriksikin kutsuttu brassilegenda, Gabriel “FalleN” Toledo, kertoo miten brasilialainen CS-osaaminen saadaan jälleen maailmanhuipulle. FalleN oli osa Luminosity Gamingin ja SK Gamingin kokoonpanoa, joka voitti kaksi major-turnausta peräkkäin vuonna 2016.

Sen jälkeen menestys on levännyt hyvin pitkälti FURIA:n harteilla, mutta suurta voittoa ei ole koskaan tullut. Joukkue on ollut tuttu näky jo pitkään huipputurnausten pudotuspeleissä, mutta esimerkiksi Pariisin CS:GO-majoreilla FURIA jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

Nykyään Imperialia edustava FalleN sanoi, että brasilialaisjoukkueiden tulisi muuttaa Eurooppaan pelaamaan, mieluiten perheidensä kanssa.

– Eurooppalaiset pelaajat pystyvät menemään kotiin perheidensä luokse huipputurnausten jälkeen. Se auttaa heitä pärjäämään, jaksamaan ja latautumaan paremmin turnausten välissä. Siitä on valtava hyöty, FalleN sanoo.

FalleN painottaa, että harjoitusleirejä on tehty jo pitkään Euroopassa. Se ei hänen mukaansa riitä, sillä tärkeää on, että myös CS:GO:n ulkopuolella on elämää. Kun Euroopassa odottaa pelkkä harjoitusleiri, ei mieli ja keho pääse lepäämään CS:GO:sta.

Lähde: Dot Esports | Kuva: FalleN

Yhteisö