Kansikuva artikkelille: f0rest murheellisena paluustaan: “Näyttää todella vaikealta”

f0rest murheellisena paluustaan: “Näyttää todella vaikealta”

36-vuotias ruotsalainen Counter-Strike -legenda Patrik “f0rest” Lindberg on etsinyt itselleen uutta joukkuetta toukokuusta 2022 saakka. Tuolloin Lindbergin viimeisin joukkue Dignitas vapautti kaikki pelaajansa ennen kuin vetäytyi lopullisesti pois Counter-Strikesta.

Kertaalleen major-turnauksen Ninjas in Pyjamasin paidassa vuonna 2014 IEM Cologne -turnauksessa voittanut ruotsalaispelaaja on kertonut olevansa yhä halukas kilpailemaan CS:n parissa.

Kokeneella ruotsalaisella ei kuitenkaan ole enää energiaa lähteä rakentamaan uutta joukkuetta, jonka kanssa lähteä grindaamaan pohjilta.

Tukholmassa pelatun Apex Legends -turnauksen yhteydessä F0rest antoi haastattelun Dust2:lle.

“Paluuni kilpakentille näyttää vaikealta”, Lindberg toteaa lyhyesti.

“Aikaisemmin minulla oli tavoitteena, että haluaisin pelata vielä majorit. Näyttääkö siltä, että niin tulee tapahtumaan? Todennäköisesti ei. Mutta minun on mietittävä asiaa ennen kuin suljen oven lopullisesti”, Lindberg jatkaa.

Lindberg kertoo, että hän tekee päätöksen pelaajauransa jatkosta piakkoin. Lindberg on tutkinut myös muita mahdollisuuksia pysyä hänelle rakkaan CS:n parissa.

“Jos voisin jollain tavalla auttaa seuraavan ruotsalaisen sukupolven kehittymistä, se on jotain mitä yritän tutkia. Voisin jakaa kokemuksiani ja matkan varrella oppimiani asioita, auttaa nuoria niin hyvin kuin suinkin voin”, Lindberg kertoo.

Kuva: PGL Lähde: HLTV

 

Yhteisö