Kolmen viikon kisarupeama Valorant Champions 2023 -turnauksessa saatiin päätökseensä lauantaina, kun Evil Geniuses kruunattiin mestariksi.
Yhdysvaltalaisorganisaatio pääsi juhlimaan mestaruutta kotiyleisön edessä Los Angelesissa KIA Forum areenalla. Finaalissa Evil Geniuses kaatoi Paper Rexin lukemin 3-1. Joukkue kuittasi itselleen turnauksen voitosta miljoonan dollarin pääpalkinnon.
Ottelu aloitettiin Paper Rexin valitsemasta Splitistä. Evil Geniuses onnistui ryöstämään ensimmäisen kartan lukemin 13-10 ja sai otteluun toivomaansa startin. Singaporelaisjoukkue ryösti kuitenkin edun takaisin itselleen viemällä niin ikään Evil Geniuksen oman valinnan Ascentin 13-11.
Kolmantena karttana pelattiin Bind, joka oli pohjoisamerikkalaisjoukkueen näytöstä. Tylyt 13-5 lukemat taululle kotiyleisön riemuksi. Homma lyötiin lopullisesti pakettiin neljännessä kartassa Lotuksessa, jossa Evil Geniuses oli vahvempi 13-10 ja pääsi juhlimaan himoitun turnauksen voittoa.
Paper Rex ei onnistunut pysäyttämään ottelussa Evil Geniuksen tehokaksikkoa, tähtipelaaja Max “Demon1” Mazanovia ja Alexander “jawgemo” Moria. Molempien tilastoja ottelusta kelpaa esitellä. Demon1 painoi taululle komean tilastorivin: 1.31 ratingin, 230 ACS (Average Combat Score) ja 79/48/17 (tapot/kuolemat/assistit). Kambodzalainen jawgemo ei jäänyt juurikaan huonommaksi omilla statseillaan, rating 1.22, 281 ACS ja 86/62/25.
Evil Geniuksen matkaa mestariksi voisi kuvailla tuhkimotarinaksi. Vuoden 2023 alussa juuri kukaan ei osannut ennustaa, että tämä joukkue tulisi voittamaan maailmanmestaruuden. Joukkueen pelinsisäisenjohtajan Kelden “Boostio” Pupellon pelinjälkeiset kommentit kuvaavat hyvin joukkueen matkaa mestaruuteen. Boostio kertoi hänen ja jawgemon unelmoineen monesti pienessä humalassa pääsystä Champions-turnaukseen tai isoon liigaan.
“Nyt olemme täällä, ja on todella sairasta katsoa taaksepäin ja miettiä noita aikoja”, summasi Boostio joukkueen taivalta juuri voitetun mestaruuden jälkeen.
Alta voit katsoa turnauksesta tehdyn komean yhteenvetovideon. Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: VLR.GG Kuva: Valorant Champions Tour Twitter