Etelä-Korean hallitukselle on esitetty lakiesitys, jossa suurien esports ja kpop-tähtien asepalvelukseen siirtymistä voitaisiin lykätä kahdella vuodella.
Tällä hetkellä Etelä-Korea on Suomen tavoin yksi harvoista maista, joissa kaikkia miehiä koskee pakollinen asevelvollisuus. Etelä-Koreassa jokaisen 19-28 vuotiaan miehen tulee käydä vähintään puolentoista vuoden asepalvelus. Palveluksen maksimiaika on kolme vuotta. Palvelun pituus riippuu henkilön tehtävistä palveluksessa.
Tällä hetkellä vain harva voi hakea lykkäystä palvelukselle. Yleensä vain parhaiten menestyvät urheilijat tai muusikot voivat anoa tätä.
Lakiesitys mainitsee nimeltä League of Legends -tähden, Lee “Faker” Sang-hyeokin. Faker on moninkertainen maailmanmestari ja League of Legendsin tunnetuin pelaaja. Näiden lisäksi esityksessä mainitaan muun muassa poikabändi BTS, joka on kansainvälisesti yksi suurimmista korealaista bändeistä. Näiden molempien merkittävyyttä kuvataan kulttuuri- ja urheiluministeriön mukaan merkittävinä henkilöinä populaarikulttuurin ja taiteen saralla.
Palveluksen ikärajan siirtäminen kolmeenkymmeneen on suuri harppaus elektronisen urheilun suurmaalle, kuten Etelä-Korea. Nämä kaksi vuotta lisäaikaa voivat olla useammalle menestyvälle kilpapelaajalle taikka artistille merkittävät oman uran kannalta. Nähtäväksi jää, miten maan hallitus päättää.
Lähde: Naver Kuvalähde: Riot
Tuoreimmat Pelaajatcom uutiset:
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin
- NIP:in ongelmat jatkuvat – Matias “Banjo” Kivistö pudotti jatkosta CS-turnauksessa