Kansikuva artikkelille: Ennakko: MOUZ lähtee ennakkosuosikkina toiseen ottelupäivään PGL Cluj-Napocassa

Ennakko: MOUZ lähtee ennakkosuosikkina toiseen ottelupäivään PGL Cluj-Napocassa

PGL järjestää huipputurnauksen Romanian Bukarestissa ja Cluj-Napocassa 14.–23. helmikuuta. Cluj-Napoca on Counter-Striken ystäville tuttu kisakaupunki, sillä siellä järjestettiin CS:GO-majorit syksyllä 2015. Tuolloin voittajaksi kruunattiin ranskalaisjoukkue Envy.

Tällä kertaa kyseessä on 16 huippujoukkueen turnaus, jossa rahaa on jaossa yhteensä yli miljoona dollaria. Maailmanlistan kärkinimet ovat jättäytyneet turnauksen ulkopuolelle, mutta mukana on muita huippunimiä, kuten FaZe, The MongolZ, Eternal Fire ja Jimi “Jimpphat” Salon edustama MOUZ.

 

Turnausformaatti ja aikataulu

Turnaus pelataan “Swiss Stage” -formaatilla. Viime vuosista poiketen jokainen lohkovaiheen ottelu pelataan “paras kolmesta” -periaatteella. Aiemmin vain ratkaisupelit pelattiin tällä periaatteella.

Perjantaina pelataan yhteensä kahdeksan ottelua, aina kaksi ottelua samaan aikaan. Pelaajatcom näyttää huippuluokan CS:ää suorana Twitchissä ja YouTubessa klo 10 alkaen.

 

Pelaajatcomin näyttämät ottelut lauantaina

3DMAX vs. MOUZ – kello 10

1–0-tilaston ottelu, jossa MOUZ hakee toista voittoaan turnauksessa. Joukkueessa perjantaina debytoinut Lotan “Spinx” Giladi oli avausottelun toiseksi paras pelaaja maanmiehensä Dorian “xertioN” Bermanin jälkeen. Avausottelussa saksalaisjoukkue BIG kaatui suoraan kahdessa kartassa (16–13, 16–5).

3DMAX pelaa sekin uuden pelaajan kanssa. Viikko sitten joukkue penkitti Thomas “Djoko” Pavonin, kun joukkueeseen liittyi Alexandre “bodyy” Pianaro. Pelinsisäisen johtajan tehtäviä hoitaa Bryan “Maka” Canda. Avausottelussa Virtus.pro kaatui karttavoitoin 2–1 (11–13, 13–6, 13–11). Erityisesti Infernon CT-puoli oli ranskalaisjoukkueelle vahva, kun 3DMAX voitti 6–6-puoliskon jälkeen seitsemän CT-kierrosta peräkkäin.

Edellisen kerran MOUZ ja 3DMAX kohtasivat Perfect Worldin Shanghain Majoreilla viime vuonna. Tuolloin hieman eri kokoonpanoilla pelanneet joukkueet pelasivat “paras kolmesta” -periaatteella pelatun ottelun, joka päättyi MOUZille 2–0 (13–11, 13–11).

Mitä karttoja pelataan?

  1. MOUZ kieltää Anubiksen.

  2. 3DMAX kieltää Miragen.

  3. MOUZ valitsee Nuken.

  4. 3DMAX valitsee Infernon.

  5. MOUZ kieltää Dust2:n.

  6. 3DMAX kieltää Trainin.

  7. Kolmanneksi kartaksi jätetään Ancient.

Näillä kartoilla (Nuke, Inferno, Ancient) uskon MOUZin jatkavan voittojen tiellä. 3DMAXin Infernon CT-puoli oli perjantaina väkevä, mutta toisaalta Virtus.pro vaikutti heikommalta kuin IEM Katovicen huipputurnauksessa.

Arvio: MOUZ voittaa.

 

The MongolZ vs. Wildcard – kello 13

1–0-tilaston ottelu, jossa Wildcard pyrkii yllättämään yhden turnauksen suurimmista ennakkosuosikeista, The MongolZin. Katovicessa vielä käsituen kanssa pelannut Munkhbold “Senzu” Azbayar näyttää selättäneen käsivammansa. 18-vuotias huippupelaaja oli avausottelun paras pelaaja Complexitya vastaan. The MongolZ voitti avauskierroksella Complexityn suoraan kahdessa kartassa (13–7, 13–7).

Ruotsalaiskaksikko Love “phzy” Smidebrandt ja Tim “susp” Ångström olivat puolestaan joukkueensa kantava voima avausottelussa MIBRiä vastaan. Wildcard voitti ottelun niin ikään 2–0 (19–15, 13–4).

Joukkueet eivät ole kohdanneet aiemmin.

Mitä karttoja pelataan?

  1. Wildcard kieltää Miragen.

  2. The MongolZ kieltää Trainin.

  3. Wildcard valitsee Infernon.

  4. The MongolZ valitsee Ancientin.

  5. Wildcard kieltää Anubiksen.

  6. The MongolZ kieltää Nuken.

  7. Kolmanneksi kartaksi jätetään Dust2.

Kyseisessä ottelussa uskoisin Wildcardin pystyvän voittamaan yhden kartan, mikäli The MongolZ päästäisi Trainin läpi. Näin ei taatusti tule tapahtumaan, joten Aasian paras joukkue jatkaa vahvoja otteitaan toisen kierroksen ottelussa.

Arvio: The MongolZ voittaa.

 

Eternal Fire vs. FaZe – kello 16

1–0-tilaston ottelu, jossa kohtaavat turnauksen kaksi korkeimmalle sijoitettua (HLTV ranking) joukkuetta. Eternal Fire on rankingin viides ja FaZe kuudes. 

Portugalilaisjoukkue SAW laittoi FaZen avausottelussa yllättävän tiukalle. FaZe valitsi ottelun avauskartaksi Ancientin, jonka se voitti näytöstyyliin 13–2. Vastustajan valitsema Nuke päättyi lopulta vasta täyden 24 kierroksen ottelun jälkeen FaZen voittoon 13–11-lukemin.

Eternal Fire kohtasi avausottelussaan Imperial Valkyriesin. Turkkilaisjoukkue voitti ottelun nopeasti 2–0 (13–5, 13–4).

Eternal Fire ja FaZe pelasivat toisiaan vastaan IEM Katovicen huipputurnauksessa helmikuun alussa. Tuolloin Eternal Fire oli parempi suoraan kahdessa kartassa, mutta ratkaisua haettiin lopulta todella pitkään (13–4, 25–22).

Eternal Firen AWP-pelaaja Özgür “woxic” Eker oli koko avauspäivän paras pelaaja 1.71 ratingillaan.

Mitä karttoja pelataan?

  1. FaZe kieltää Trainin.

  2. Eternal Fire kieltää Ancientin.

  3. FaZe valitsee Nuken.

  4. Eternal Fire valitsee Anubiksen.

  5. FaZe kieltää Dust2:n.

  6. Eternal Fire kieltää Miragen.

  7. Kolmanneksi kartaksi jätetään Inferno.

Aivan kuten Katovicen kohtaamisessa, myös tällä kertaa Eternal Fire aloittaa ottelun leikittelemällä kotikartassaan Anubiksessa. Murskaavan avauskartan jälkeen FaZe hakee revanssia Nukessa, jossa se hävisi joukkueiden edellisessä kohtaamisessa vasta viidennellä jatkoajalla. Revanssi ei tälläkä��n kertaa riitä, eikä nyt tarvitse mennä edes jatkoajalle.

Arvio: Eternal Fire voittaa 2–0.

 

Falcons vs. paiN – kello 19

1–0-tilaston iltaottelu, jossa Falcons yrittää rakentaa uudelle kokoonpanolleen lisää LAN-itseluottamusta, ja paiN yrittää vakiinnuttaa paikkaansa Etelä-Amerikan parhaana CS2-joukkueena. Edellisen ja ainoan kerran joukkueet kohtasivat BetBoom Dacha Belgrade Season 2 -turnauksessa viime vuoden elokuussa, kun Falconsin ydinkolmikko Abdul “degster” Gasanov, René “TeSeS” Madsen ja Damjan “kyxsan” Stoilkovski edustivat HEROICia.

PGL Cluj-Napoca 2025:n avauskierroksella Falcons voitti FlyQuestin suoraan 2–0 (13–9, 13–7). PaiN tarvitsi puolestaan kolme karttaa ottelussa Astralista vastaan (7–13, 13–6, 13–11).

Mitä karttoja pelataan?

  1. PaiN kieltää Ancientin.

  2. Falcons kieltää Infernon.

  3. PaiN valitsee Dust2:n.

  4. Falcons valitsee Nuken.

  5. PaiN kieltää Anubiksen.

  6. Falcons kieltää Trainin.

  7. Kolmanneksi kartaksi jätetään Mirage.

Yllättävän tasainen ottelu, jossa selkeä ennakkosuosikin viittaa nousee ainoastaan Nukessa paiNin harteille. Mikäli karttaennuste pitää kutinsa, saattaa voittajan veikkaaminen olla liian suuri riski. 

Arvio: Kolme karttaa.

 

Lähde: HLTV | Kuva: PGL

 

 

 

Yhteisö