Romaniassa pelattavan PGL Cluj Napoca -turnauksen kolmas pelipäivä tuo mukanaan jälleen kasan jännittäviä otteluita. Sunnuntaina turnauksessa ratkotaan ensimmäisiä pudotuspeleihin yltäviä joukkueita ja ensimmäisiä turnauksesta putoavia joukkueita.
Jimi “Jimpphat” Salon edustama MOUZ on porskuttanut turnauksessa voitosta voittoon ja sillä on sunnuntaina mahdollisuus varmistaa pudotuspelipaikkansa voittamalla FaZe Clan.
1.25 miljoonan dollarin palkintopotilla varustetun turnauksen lohkovaihe pelataan läpi Swiss-formaatilla, jossa kolmella voitolla nappaa itselleen pudotuspelipaikan ja kolmella tappiolla puolestaan lipun kotimatkalle. Kaikki turnauksen ottelut pelataan BO3-otteluina.
Sunnuntain ottelut Pelaajatcomin kanavilla:
Eternal Fire-BIG 10.00
Sunnuntain ensimmäisessä ottelussa ei pelata vielä “veitsi kurkulla”, sillä turkkilaisjoukkue Eternal Fire ja saksalainen BIG kohtaavat toisensa 1-1 saldon ottelussa.
Eternal Fire aloitti turnauksen voitolla Imperial Valkyriesista, mutta hävisi lauantaina FaZe Clanin käsittelyssä. BIG taipui puolestaan omassa avausottelussaan MOUZ:lle, mutta onnistui eilen avaamaan voittotilinsä FlyQuestin kustannuksella.
Eternal Fire on otteluun jättimäinen suosikki. Se on joukkueista laadukkaampi materiaalinsa puolesta ja lisäksi sillä on huomattavasti BIG:ä vankempi karttaosaaminen.
BIG:n kertoimissa on kuitenkin ilmaa ja sillä on ottelussa hyvät mahdollisuudet laittaa Eternal Fire ahtaalle.
BIG paras mahdollisuus ottelussa olisi valita omaksi kartakseen Dust2, jossa EF:llä on ollut viime aikoina yllättävänkin isoja vaikeuksia. Tämä tarjoaisi saksalaisjoukkueelle hyvän mahdollisuuden ryöstää ainakin kartta isolta ennakkosuosikilta.
Arvio: EF on joukkueista laadukkaampi ja se onnistuu todennäköisesti puristamaan ottelusta voiton vahvemman karttapoolinsa ansiosta. BIG:n kertoimet ovat kuitenkin kokeilun arvoisia, ainakin tasoitusmuotoisina. Kolme karttaa, EF voittaa 2-1.

Falcons-Astralis 13.00
Myös sunnuntaina toinen ottelu Falconsin ja Astraliksen välillä on 1-1 saldon ottelu.
Molemmat joukkueet ovat hävinneet turnauksessa paiN Gamingille 2-1 lukemin. Falcons otti voittonsa FlyQuestista ja Astralis puolestaan portugalilaisesta SAW:sta.
Falcons on otteluun hienoinen ennakkosuosikki. Kummankaan joukkueen pelaaminen ei ole kuitenkaan vielä vakuuttanut tämän vuoden puolella.
Molemmat joukkueet pääsevät valitsemaan mieleisensä kartat. Kartat joista joukkueet saavat selkeästi etua vastustajaansa nähden.
Falcons pääsee valitsemaan kahden parhaan karttansa Miragen ja Dust2:n väliltä, sillä Astralis joutuu poistamaan karttavedosta Anubiksen.
Astralis pääsee puolestaan valitsemaan Infernon ja Nuken välillä, jotka ovat sen parhaita karttoja. Valinta kohdistuu todennäköisesti Nukeen, mikäli Falcons jättää sen tarjolle.
Nikola “NiKo” Kovac on ollut Romaniassa hyvällä pelipäällä ja Rene “TeSeS” Madsen on tarjonnut bosnialaispelaajalle mukavasti tulitukea. Astraliksen puolelta tilastojen valossa parhaiten ovat onnistuneet Jakob “jabbi” Nygaard ja Nicolai “device” Reedtz.
Arvio: Falcons voittaa. Ottelu venyy kuitenkin todennäköisesti kolmeen karttaan, varsinkin jos Falcons jättää Nuken Astraliksen valittavaksi.
MOUZ-FaZe Clan 16.00
Iltapäivän huippuottelussa Jimi “Jimpphat” Salo pääsee metsästämään pudotuspelipaikkaa, kun MOUZ ja FaZe Clan iskevät yhteen 2-0 saldon ottelussa.
MOUZ on napannut turnauksessa voitot BIG:stä ja 3DMAX:sta, kun taas FaZe Clan on onnistunut kaatamaan SAW:n ja Eternal Firen.
FaZe Clan on painettu hienoiseksi ennakkosuosikiksi otteluun kertoimien valossa.
FaZe Clanin ennakkosuosikin asema on myös perusteltu, sillä MOUZ pelaa vasta toista turnaustaan Ludvig “Brollan” Brolinin johdolla. Ruotsalaispelaaja pelaa ensimmäistä kertaa urallaan IGL:n tontilla. Vastapuolella oleva Finn “Karrigan” Andersen on puolestaan kuulunut IGL-pelaajien eliittiin jo vuosikausien ajan.
Toinen mielenkiintoinen otatus joukkueiden välillä on tähtipelaajien välinen taisto.
FaZe Clanin David “frozen” Čerňanský on pelannut turnauksen toistaiseksi kaikista korkeimmalla 1.41 ratingilla. Tulitukea slovakialaiselle etunenässä antaa Complexitysta hankittu Jonathan “EliGE” Jablonowski, joka alkaa pikku hiljaa löytämään omaa tasoaan uudessa joukkueessaan.
MOUZ:n puolelta löytyvät turnauksen toiseksi ja kolmanneksi suurimmalla ratingilla pelanneet Dorian “xertioN” Berman ja Ádám “torszi” Torzsás.
MOUZ pelaa Romaniassa myös ensimmäistä kertaa yhdessä Lotan “Spinx” Giladin kanssa, joten joukkueen dynamiikka ja koheesio eivät voi vielä millään olla optimitasolla.
Karttavedossa MOUZ poistaa Anubiksen ja FaZe Clan todennäköisesti Trainin.
MOUZ:n oma valinta kohdistunee Nukeen, jossa se viihtyy erinomaisesti.
FaZe Clanin oma valinta on puolestaan todennäköisimmin Ancient. Ancientin on ensinnäkin sen vahvin kartta. Tämän lisäksi sille etua tarjoaa myös se, että MOUZ:n uusin tulokas Spinx oli pelaamatta karttaa yli vuoden sillä Ancient oli israelilaispelaajan entisen joukkueen Vitalityn vakiobanni.
Arvio: Molemmat joukkueet saavat hyvin etua omista karttavalinnoistaan. FaZe Clan on kuitenkin karttavedon “voittaja”. Kolmen kartan vääntö.
paiN Gaming- TheMongolz 19.00
Myös sunnuntai-illan huipentavassa paiN Gamingin ja TheMongolzin välisessä ottelussa metsästetään pudotuspelipaikkaa, koska kyseessä on 2-0 saldon kohtaaminen.
Brasilialainen paiN on napannut turnauksessa tiukat 2-1 voitot Astraliksesta ja Falconsista. TheMongolz on puolestaan kaatanut 2-0 sekä Complexityn että Wildcardin.
TheMongolz on otteluun selkeä ennakkosuosikki. Se on joukkueista vahvempi ennen kaikkea joukkueena. Lisäksi sen taitavat yksilöt ovat olleet hurjassa iskussa Romaniassa.
Brassijoukkueella on kuitenkin hyvät eväät tehdä ottelusta tukala TheMongolzille. Se pääsee nimittäin valitsemaan omaksi kartakseen parhaan karttansa eli Nuken.
PaiN on erinomainen joukkue Nukessa, kun taas ydinvoimalakartta on aiheuttanut mongolialaisjoukkueelle huomattaviakin ongelmia.
On myös mielenkiintoista nähdä luottaako TheMongolz karttavedossa sen suosikkikarttaan Mirageen. PaiN Gaming on nimittäin hyvä joukkue myös Miragessa.
Mongolialaisille olisi tarjolla myös Anubis, joka on sille satapinnanen kartta viimeiseltä kolmelta kuukaudelta, ja jossa brasilialaisilla on pelikertoja ainoastaan yksi.
TheMongolz on pääsääntöisesti mennyt karttavedoissa omien vahvuuksiensa kautta, joten Mirageen päätyminen ei olisi yllätys. Tämä saattaa kuitenkin kostautua sille.
Arvio: PaiN Gaming nappaa vähintään kartan TheMongolzilta. Yllätys haisee nenään.
Kuva: MOUZ Lähde: HLTV