ESL Pro Leaguen avausvaihe huipentuu tänään kolmeen 2-2 saldon otteluun joiden voittajat matkaavat turnauksen seuraavaan vaiheeseen. Panokset ovat siis hurjan kovat päivän jokaisessa ottelussa. Kaikki kolme ottelua ovat katsottavissa totuttuun tapaan Pelaajatcomin Twitch- ja YouTube-kanavilla.
Tukholmassa pelattavan turnauksen avausvaiheesta jatkopaikat ovat itselleen varmistaneet jo SAW, GamerLegion, Eternal Fire, 3DMAX ja MIBR.
Keskiviikon ottelut ja aikataulu Pelaajatcomin kanavilla:
FlyQuest-TYLOO 14.30
Turnauksen kuumin puheenaihe ensimmäisten päivien jälkeen oli kiinalaisjoukkue TYLOO, joka nappasi yllätysvoitot Eternal Firesta ja 3DMAX:sta. Joukkue on epäonnistunut kuitenkin sinetöimään jatkopaikkansa jo kahteen otteeseen, kun se on hävinnyt sekä GamerLegionille että MIBR:lle.
Myös FlyQuestilla on ollut jo yksi mahdollisuus napata jatkopaikka. Se taipui kuitenkin eilen selvin 2-0 numeroin Eternal Firelle 2-1 saldon ottelussa.
Aikaisemmin turnauksessa FlyQuest onnistui yllättämään paiN Gamingin ja tämän lisäksi kaatamaan Lynn Visionin.
Ottelun lähtökohdat ovat supertasaiset.
Hurmiossa pelannut TYLOO esitti turnauksen alkuun loistavaa CS:ää. Pystyykö joukkue nollaamaan ajatuksensa hukatuista mahdollisuuksista tähän huipputärkeään otteluun on päivän avainkysymys.
Kiinalaisjoukkueelle ei ole aikoihin avautunut yhtä herkullista mahdollisuutta edetä huipputurnauksessa 16 parhaan joukkueen lohkoon ja nyt tämä mahdollisuus on valumassa siltä ohi suun.
TYLOO:n kohdalla kyse on ennen kaikkea henkisestä kantista. Pystyykö joukkue löytämään saman vapautuneisuuden pelaamiseen, joka sillä oli turnauksen ensimmäisissä otteluissa vai meneekö homma liialliseksi puristamiseksi ja pakottamiseksi.
FlyQuestilla on joukkueista huomattavasti enemmän kokemusta vastaavanlaisista painetilanteista kovissa turnauksissa. Kokemus tuppaa näyttelemään varsin isoa roolia tämänkaltaisissa otteluissa.
Karttaveto suosii hitusen TYLOO:ta, joka pääsee valitsemaan loistavasti kulkeneen Infernon ja Ancientin väliltä. FlyQuestin oma valinta on todennäköisesti Anubis, jossa kuitenkin myös kiinalaisjoukkue viihtyy.
Arvio: Kolme karttaa. FlyQuest jatkoon.
paiN Gaming-Nemiga 17.00
Brasilialainen paiN Gaming lähti turnauksen avausvaiheeseen isoimpien ennakkosuosikkien joukossa, mutta sen matka Tukholmassa muodostuikin yllättäen hankalaksi. Tappiot M80:lle ja FlyQuestille sysäsivät sen 1-2 saldon otteluun, jossa se onnistui kuitenkin puristamaan eilen niukan voiton Lynn Visionista ja pitämään haaveensa toisesta vaiheesta elossa.
Nemiga lähetti puolestaan eilen kotimatkalle Eetu “sAw” Sahan valmentaman Heroicin niin ikään 1-2 saldon ottelussa.
Vaikeuksistaan huolimatta paiN Gaming on otteluun selkeä suosikki.
Brasilialaisten pelaaminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa. Sen pelaaminen hajoaa tiukoissa paikoissa liian usein vaikka joukkue pelaakin parhaimmillaan häikäisevää CS:ää. Huonot ratkaisut kertautuvat servulla, mikä johtaa ongelmallisiin tilanteisiin.
Nemiga on tier2- tason vakiokasvo, jolla on nyt loistava mahdollisuus napata paikka huipputurnauksen 16 parhaan joukkueen joukosta.
Kyseessä on todella nuori ja kokematon joukkue, jonka keski-ikä on ainoastaan 21.1 vuotta. Eilinen Heroic-voitto oli kuitenkin osoitus joukkueen iskukyvystä ja valtava itseluottamusboosti nuorelle joukkueelle.
Karttaveto tarjoaa Nemigalle hieman enemmän liikkumisvaraa kuin paiN:lle. Molemmat joukkueet pääsevät kuitenkin valitsemaan mieleisensä kartat.
Nemiga poistaa vedosta Nuken ja paiN Ancientin. Tämä jättää Nemigalle valittavaksi Trainin, Dust2:n ja Anubiksen. Näistä kartoista Dust2 on joukkueen paras kartta, mutta myös brassit viihtyvät hyvin kyseisessä kartassa.
Train voisi tarjota parhaan edun sille, koska paiN on pelannut junakarttaa ainoastaan kerran. Nemigan voittoprosentti on kuitenkin junakartassa ainoastaan 25, joten pohdittavaa riittää.
Brassien valinta kohdistunee lähes varmasti Mirageen, joka on sen mielikartta ja suhteellisen heikko kartta Nemigalle.
Arvio: Kolme karttaa.
FURIA-M80 19.30
FURIA taisteli eilen 1-2 saldon ottelussaa tärkeän voiton eeppisten vaiheiden jälkeen toisesta pohjoisamerikkalaisesta joukkueesta NRG:stä. Tänään se saa vastaansa samasta maanosasta M80:n, joka on pykälää kovempi haastaja.
M80 otti voitot turnauksen alkuun FlyQuestista ja paiN Gamingista. Se epäonnistui kuitenkin nappaamaan jatkopaikan itselleen, kun seuraavista otteluista tulivat tappiot SAW:lle ja 3DMAX:lle.
FURIA lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Sen pelaaminen turnauksessa on kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin laadukasta. Huippuyksilöt ovat pitäneet brasilialaisten pään vedenpinnan yläpuolella ainakin toistaiseksi joukkuepelaamisen sakatessa pahemman kerran.
M80:lla ei ole vastaavia tähtipelaajia kuin FURIA:lla. Se nojaakin vahvaan joukkuepelaamiseensa ja yhdessä tekemiseen.
Kaike “KSCERATO” Cerato ja Yuri “yuurih” Santos ovat olleet FURIA:n ylivoimaisesti tärkeimmät pelaajat turnauksessa sekä isoin syy siihen että joukkueen unelmat jatkopaikasta ovat vielä elossa. KSCERATO on pelannut turnauksen läpi 1.24 ratingilla ja yuurih 1.25 ratingilla.
FURIA:lla on myös huomattavasti enemmän kokemusta vastaavanlaisista painetilanteista kuin M80:lla.
Karttavedossa FURIA valitsee Dust2:n ja M80:tä Anubiksen. Molemmat joukkueet saavat mukavasti etua omasta kartastaan vastustajaan nähden.
Arvio: FURIA:n materiaali tarjoaisi sille mahdollisuuden kävellä näistä avausvaiheista jatkoon huomattavasti helpommin kuin vääntämällä täydet viisi ottelua. Sen pelaaminen on kuitenkin välillä luvalla sanoen älyvapaata. M80 jatkoon.