Kansikuva artikkelille: Ennakko: Counter-Strike 2:n ensimmäisen majorin viimeinen karsinta alkaa – Ketkä etenevät jatkoon?

Ennakko: Counter-Strike 2:n ensimmäisen majorin viimeinen karsinta alkaa – Ketkä etenevät jatkoon?

PGL Major Copenhagen -turnaus lähestyy vääjäämättä. Kyseessä on ensimmäinen Counter-Strike 2:ssa pelattava major-turnaus. Tällä viikolla käynnistetään turnauksen viimeinen karsintavaihe Euroopassa. Mukana on yhteensä 32 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen 16:sta joukkueen lohkoon. Molemmista lohkoista kahdeksan parasta etenevät maaliskuussa pelattavaan major-turnaukseen.

Lisäksi molempien lohkojen sijoille 9-11 sijoittuvat joukkueet saavat vielä yhden mahdollisuuden Last Chance -karsintavaiheessa, jossa kuusi joukkuetta kisaa vielä yhdestä major-paikasta.

Ensimmäisenä vuorossa on Euroopan RMR-karsintalohko A. Karsinnat pelataan Romaniassa sen pääkaupungissa Bukarestissa. Turnaus pelataan Swiss-formaatilla, jossa ottelut ovat BO1-otteluita siihen asti kunnes aletaan pelaamaan jatkoon pääsystä tai putoamisesta. Tällöin ottelut pelataan BO3-otteluina.

A-lohkon ainoa suomalaisedustaja on Natus Vinceren Aleksi “Aleksib” Virolainen, joka kuuluu yhdessä joukkueensa kanssa karsintojen ennakkosuosikkeihin.

Näet RMR-matsit Pelaajatcomin ja Elisa Esportsin Twitch-kanavan kautta.

Käydään seuraavaksi läpi A-lohkon joukkueet ja heidän mahdollisuutensa yltää CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen Kööpenhaminassa.

Ennakkosuosikit

FaZe Clan

IEM Katowicessa jälleen vakuuttavaa jälkeä vaikka finaalissa tulikin tukkaan Spiritilta ja Danil “Donk” Kryshkovetsilta kunnolla. Niin laadukas joukkue, että ei minkään näköisiä mahdollisuuksia sille, etteikö FaZe Clan selvittäisi näitä RMR-karsintoja ja lunastaisi paikkaansa majoreilta.

Avausottelussa vastassa venäläinen 9Pandas, jonka pitäisi kaatua rutiinisuorituksella.

Jatkoon suoraan kolmella voitolla.

G2

A-lohkon ennakkosuosikkeja. Laatu korostuu myös G2:n tapauksessa. Vaikka joukkueen otteissa onkin ollut havaittavissa ailahtelevuutta viime aikoina niin Ilya “m0NESY” Osipovin ja Nikola “NiKo” Kovacin kaltaiset supertähdet raahaavat G2:n jatkoon vaikka väkisin.

Menestyminen itse major-turnauksessa onkin sitten täysin eri asia.

Avausottelussa vastassa Into The Breach, josta voiton pitäisi irrota helpohkosti. Joukkue ei kuitenkaan ole ihan parhaassa formissaan, joten tappio tai kaksi saattavat hieman pidentää matkaa major-paikan varmistamiseen.

Natus Vincere

Aleksib ja NaVi selvittävät RMR-karsinnat. Joukkue on esiintynyt edukseen viime aikoina. IEM Katowicessa joukkue kohtasi harmillisesti lohkonsa avausottelussa turnauksen ylivoimaisesti voittaneen Spiritin, minkä myötä matka vei alakaavioon.

Alakaaviossa peli takkuili paikoitellen ja lopulta Falcons päätti NaVin taipaleen turnauksessa.

RMR-vaiheeseen tulee varmasti jälleen sisuuntunut NaVi, joka pelaa itsensä jatkoon.

Avausottelussa on kuitenkin vaaranpaikat, kun vastaan tulee kovana LAN-joukkueena pidetty KOI, entinen Movistar Riders, joten Aleksib:n ja NaVin on oltava valmiina heti tositoimiin.

Vaikka avausottelussa sattuisikin “työtapaturma” ja NaVi alottaisi turnauksen tappiolla niin siitäkin huolimatta kaikki muu paitsi paikka major-turnauksesta olisi valtava yllätys.

Jos selvittää kinkkisen avausottelun niin jatkoon 3-0, muutoin 3-1.

Falcons

Myöskään Falconsilla ei pitäisi olla ongelmia selviytyä jatkoon RMR-karsinnasta. Joukkueen peli alkaa kokoajan loksahdella paremmin ja paremmin uomiinsa. Laadukas materiaali, josta Marco “Snappi” Pfeifferilta on vielä paras repimättä irti.

Mohammad “BOROS” Malhas on lisäksi vielä hiomaton timantti, joka on vielä opettelemassa mitä pelaaminen aivan maailman huipulla vaatii.

Jatkoon 3-0 tai 3-1.

Virtus.pro

IEM Katowice päättyi Virtus.pro:n osalta karmeaan pettymykseen, kun joukkue luiskahti ulos jo Play-In-vaiheessa. Tappiot Cloud9:lle ja GamerLegionille olivat molemmat yllättäviä ja päättivät yhden turnaukseen ennakkosuosikkina lähteneen joukkueen matkan ennen kuin se ehti oikeastaan edes alkaa.

Joukkueen IGL Dzhami “Jame” Ali on varmasti käyttänyt IEM Katowicesta aikaisen putoamisen tuomat ylimääräiset harjoituspäivät hyödyksi joukkueen kanssa.

RMR-turnauksessa nähdään varmasti sisuuntunut Virtus.pro, joka etenee major-turnaukseen.

Eternal Fire

Turkkilaisjoukkue koki IEM Katowicen turnauksessa kaksi kirvelevää 2-1 tappiota FaZe Clanille ja Natus Vincerelle, joiden vuoksi joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle.

Pelaa erinomaisesti joukkueena ja yksilötaitoa löytyy myös riittävästi. Nuori 19-vuotias Ali “Wicadia” Haydar Yalcin ottanut isoja kehitysaskeleita CS2:n julkaisun jälkeen. Tuo tarvittavaa tulivoimaa joukkueen ykköstähti Ismailcan “XANTARES” Dörtkardesin rinnalle.

Laaja karttaosaaminen tuo myös Eternal Firelle etua otteluiden karttavedoissa.

Jatkoon RMR-turnauksesta.

Haastajat

Ninjas in Pyjamas

Täksi kaudeksi IGL:n tontille hypänneen Alejandro “alex” Masanetin ensimmäinen todellinen testi on edessä tässä RMR-turnauksessa. Ninjas in Pyjamas on valahtanut kauas niistä ajoista, kun joukkue taisteli huipputurnauksien voitoista.

Kokemusta ja taitoa kyllä löytyy, mutta miten on henkisen kantin laita?

Pelannut vähän ja voitot ovat olleet kiven alla, joten itseluottamusta ei ole päässyt kertymään. Jos RMR-karsinta lähtee pyörimään väärään suuntaan, voi kurssia olla hyvin vaikea oikaista.

Valtavat paineet. Siinä ja tässä riittääkö legendaarisella organisaatiolla CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen. Avausottelussa vastassa hyvässä vireessä oleva Eternal Fire, joka todennäköisesti sysään NIP:n 0-1 saldolla pelaavien otteluun. Turnaus ei missään nimessä saa alkaa kahdella tappiolla.

BetBoom

Venäläisjoukkue, jossa pitäisi olla kyllä potentiaalia, mutta tulokset ovat olleet surkeita tämän vuoden puolella. IEM Katowice päättyi suoraan kahden tappion myötä ja tämän jälkeen joukkue kävi ottamassa kuokkaan IEM Chengdu -turnauksen suljetuissa karsinnoissa Forzelta ja Nemigalta, jotka ovat huomattavasti heikoimpia kuin vastustajat tässä RMR-turnauksessa.

Ylsi lisäksi nippa nappa tälle omalle haastajat -listalleni. Avausottelussa kuitenkin vastassa Fnatic, jonka joukkue on kaukana parhaista päivistä nykyvireen ollessa myös heikko.

Jos voittaa avausottelunsa, voi saada hengen päälle ja haastaa tosissaan muita RMR-paikasta.

KOI

LAN-ympäristö sopii tälle poppoolle kuin voisilmä puuroon. Espanjan CS:n ykköslaiva höystettynä naapurimaa Portugalin kokeneilla kehäketuilla Tiago “JUST” Mouralla ja Renato “stadodo” Goncalvesilla, sekä ripauksella romanialaista osaamista Adam “adamS” Marianin muodossa.

Kaatoi suljetuissa karsinnoissa BO1-otteluissa Heroicin ja Spiritin. Yllätysvalmis porukka, joka ei luovuta taistelutta ja mikäli saa hengen päälle on todella vaikea pysäytettävä.

Haastajat-listalta vahvimmin tyrkyllä major-turnaukseen.

Haastaa avausottelussa Aleksi “Aleksib” Virolaisen ja NaVin.

SAW

Portugalilaisjoukkue lähtee myös jahtaamaan nälkäisenä paikkaa major-turnauksesta.

Hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. 31-vuotiaat Ricardo “roman” Oliveira ja Christopher “MUTiRiS” Fernandes johtavat joukkuetta kokemuksella edestä. Joao “story” Vieira on taitava AWP-pelaaja, jota kannattaa pitää silmällä. 21-vuotiaalla nuorukaisella ovat parhaat päivät vielä edessäpäin.

Kovassa lohkossa ja vaikea tehtävä edessä, mutta ei täysin ilman mahdollisuuksia. Omaa yllätyspotentiaalia.

Pahalta näyttää

9Pandas

Niukin naukin jatkoon suljetuista karsinnoista. BO1-otteluissa toki yllätyssaumaa, mutta heti avausottelussa kohtaa FaZe Clanin, jota vastaan ei mahdollisuuksia.

Vähän hajuton ja mauton venäläisjoukkue, jolla vielä paljon todistettavaa. Ei vaan riitä.

Amkal

Entinen 1WIN-joukkue, joka tunnetaan nykyään Amkal nimellä. Paljon yhdessä pelanneita pelaajia, joilla yhteisiä kokemuksia jo vuosien takaa samoista joukkueista.

Joukkueen osakkeita nostattaa se, että avausottelussa vastassa Enterprise, jota vastaan Amkal lähtee pelaamaan ennakkosuosikkina. Mahdollisuudet napata siis ihanteellinen startti RMR-turnaukseen.

Kokeneet Vladislav “Krad” Kravchenko ja Aleksei “NickelBack” Trofimov tietävät kyllä mitä jatkoon pääsy vaatii. Seura on kuitenkin todella kovaa, joten venymistä vaaditaan.

3DMAX

Ranskalaisjoukkue, joka tuntee toisensa paremmin kuin omat taskunsa. Onko maksimipotentiaali kuitenkin jo saavutettu. Tähänkin vaiheeseen yltäminen onnistui vaikeimman kautta. Vasta Decider-karsinta vapautti joukkueen jatkoon, kun nappasi voiton virolaisesta sYnck:stä, joka ei ole niitä aivan parhaimpia joukkueita.

Nyt haasteet paljon isompia. Avausottelussa vastassa Falcons, joten matka käyntiin todennäköisesti tappiolla.

Todella pomppuinen tie jos tästä major-paikan meinaa itselleen lunastaa. Ei riitä usko kokeneen ranskalaisnipun mahdollisuuksiin.

Fnatic

Sekamelska. Keskinkertaisista pelaajista kasattu joukkue, jolla ei identiteettiä. Kauas on vajonnut Fnatic loistonsa päivistä. Freddy “KRIMZ” Johansson se kuitenkin jaksaa edelleen painaa ja pysyä uskollisena logolle. Pelikaverit rinnalla ovat vaan kokeneet sen verran pahan inflaation, että ei tarvitse Fnaticin varailla hotelleja Kööpenhaminasta maaliskuulle.

Avausottelussa vastassa BetBoom, josta voitto saattaa irrota. Silti liian pitkä matka.

Ei asiaa majoreille.

Enterprise

Ex-ThunderFlash nimellä suljetut karsinnat kampittanut puolalaisnippu on löytänyt itselleen organisaation.

Toinen puolalaisjoukkue Rebels yllätti kaikki IEM Katowicen turnauksessa, joten ei tuupata Enterprisea nyt suoraan kielekkeeltä alas. Puolalaisilla tuntuu olevan hyvä henki päällä ja tästäkin joukkueesta löytyy nuoria ja nälkäisiä susia.

Kilpaillut säästeliäästi ja keskittänyt voimavaransa ilmeisesti harjoitteluun.

Avausottelussa vastassa Amkal, joten toisen unelma saa tuulta alleen ja toisen unelma kokee jo melkeinpä täystyrmäyksen.

Avausottelulla valtava merkitys.

Into The Breach

Edellisillä majoreilla kaikki ällikällä lyönyt ITB eteni aina pudotuspeleihin saakka. Nyt paikka major-turnauksesta olisi jo ihme.

Ydinkolmikko Joey “CRUC1AL” Steusel, Thomas “Thomas” Utting ja Karol “rallen” Rodowicz on edelleen kasassa. Valitettavasti tämä kolmikko ei ole se, joka joukkuetta menestykseen kantaisi.

Vitality-hylkiö Kevin “misutaaa” Rabier ja FaZe Clanilta saman kohtalon saanut Aurimas “Bymas” Pipiras ovat molemmat hakemassa uutta nostetta uralleen. 21- ja 20-vuotiaat nuoret pelimiehet ovat taitavia pelaajia, joiden uralle on mahtunut valitettavan paljon myös epäonnea.

Joukkue ollut suhteellisen pitkään kasassa jo, mutta mitään tykkituloksia siltä ei ole saatu.

Iskeekö salama kahta kertaa samaan paikkaan? Tuskinpa. Vaikea on nähdä ITB:n jatkavan tästä  majoreille.

Kuva: NAVI

Yhteisö