Suomalaisorganisaatio ENCE aloitti kautensa tänään ottelulla Falconsia vastaan BLAST Bounty Season 1 -turnauksessa. Hurjan muodonmuutoksen täksi kaudeksi kokenut Falcons oli lopulta liian kova pala purtavaksi ENCE:lle.
Ykköstähdekseen Nikola “NiKo” Kovacin G2:sta haalinut Falcons voitti ottelun 2-0. Molempiin karttoihin jouduttiin hakemaan kuitenkin ratkaisua jatkoajan kautta.
Ottelun avauskarttana pelattiin ENCE:n valitsema Train, joka teki ensi esiintymisensä Counter-Strike 2:n kilpailullisessa karttavalikoimassa BLAST:n turnauksessa.
Kartta oli tiukkaa vääntö alusta loppuun saakka. Avauspuolisko tasattiin 6-6 lukemiin, mutta ENCE oli joukkueista ensimmäinen, joka pääsi hakemaan ratkaisua avauskartalle.
ENCE sai itselleen kolme kappaletta karttapalloja pelatessaan CT-puolella, kun se siirtyi 12-9 johtoasemaan.
Falcons punnersi kuitenkin kartan tasoihin ja ratkaisi Trainin lopulta itselleen jatkoajalla 16-12 numeroin.
Falconsin ykköstykki Trainissa oli Heroicista siirtynyt Rene “TeSeS” Madsen, joka paukutteli junakarttaan peräti 33 tappoa ihastuttavalla 1.76 ratingilla.
Toisena karttana vuorossa oli Falconsin valitsema Dust2, joka oli myös tasaista vääntöä.
Falcons johti Dust2:sta puoltenvaihdon yhteydessä 7-5, mutta ENCE vastasi huutoon päästyään itse hyökkäyspuolelle ja venytti kartan ratkaisun jatkoajalle 12-12 tilanteessa.
Falcons oli kuitenkin jälleen vahvempi jatkoajalla, kun se pudotti tällä kertaa ainoastaan yhden kierrosvoiton ENCE:lle. Loppulukemat Falconsille 16-13 ja ENCE:n matka kauden avausturnauksessa tuli tylysti päätökseen heti avausottelussa.
Dust2:ssa Falconsin ykköstähti oli NiKo, joka takoi kakkoskarttaan 24 tappoa 1.33 ratingilla.
Ottelun paras pelaaja oli tanskalainen TeSeS hurjilla tilastoillaan 56-37 (tapot-kuolemat) ja ratingilla 1.50.
ENCE:n puolelta ottelussa tasaisimmin onnistui ranskalainen Ryan “Neityu” Aubry, joka ylsi 46 tappoon ja ratingiin 1.22.
Vasta 19-vuotias Neityu oli ENCE:n puolelta ainoa, joka ylsi ottelussa yli 1.00 ratingiin.
Joukkueen AWP-pelaaja Paavo “podi” Heiskanen oli kauden avauksessa vielä ruosteessa, kun suomalaisen tilastot olivat ottelun päätteeksi 31-37 ja rating vaatimaton 0.80.
Kuva: ENCE Lähde: HLTV