Vitality juhli myöhään sunnuntai-iltana mestaruutta Gamers8-CS:GO-turnauksessa. Finaalissa Vitality kaatoi upean turnauksen pelanneen suomalaisorganisaatio ENCEn 2-1. Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa pelatun turnauksen voitosta Vitality kuittasi itselleen muhkean 400 000 dollarin palkintopotin. Finaali oli ENCE:lle neljäs putkeen, mutta suomalaisvalmentaja Eetu “sAw” Sahan suojattien oli jälleen tyytyminen kakkossijaan IEM Colognen tapaan.
Avauskarttana pelattiin ENCE:n valitsema Anubis. ENCE aloitti kartan terroristipuolelta, jossa se dominoi ensimmäistä puoliskoa sen alusta loppuun asti. Vitality ei saanut missään vaiheessa otetta puoliskosta Marco “Snappi” Pfeifferin vyöryttäessä joukkojaan loistavasti ympäri Anubista. Lukemista 11-4 siirryttiin puoltenvaihtoon.
Toisen puoliskon alussa Vitality kuroi eron neljään kierrokseen 7-11 ja elätteli toiveitaan comebackista. Kun ENCE sai ensimmäistä kertaa aikaan täysoston kulki peli jälleen kuin rasvattu. Kuusi kierrosta putkeen ja kartta ENCE:lle 16-7. Suomalaisorganisaation voittoprosentti on edelleen täydet sata viimeiseltä kolmelta kuukaudelta Anubiksesta.
Varsinkin Alvaro “SunPayus” Garcia oli mies, jota Vitality ei onnistunut saamaan kuriin. Taitava espanjalainen AWP-pelaaja oli jatkuvana riesana Vitalityn miehistölle Anubiksessa.
Toisena karttana vuorossa oli Vitalityn valitsema Mirage. Avauspuolisko alkoi tasaisesti ja kierroksia kerättiin tasatahtia. Loppua kohden avauspuoliskon vaakakuppi kallistui Vitalityn puolelle, sen vieden ensimmäisen puoliskon 9-6. Kenties maailman paras pelaaja tällä hetkellä, Mathieu “ZywOo” Herbaut alkoi heräillä todenteolla finaaliin Miragessa.
Ennen toisen puoliskon alkua eurheilun varjopuoli eli tekniset ongelmat iskivät Riadissa Saudi-Arabiassa sijaitsevalle areenalle. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen toinen puolisko Miragessa oli valmis alkamaan. Vitality aloitti sen komeasti karaten 12-6 johtoasemaan. ENCE ei kuitenkaan kaatunut taistelutta vaan nousi kierroksen päähän tilanteeseen 12-13 ennen kuin Vitality löi homman Miragen osalta pakettiin. Mirage Vitalityn nimiin 16-12.
Ratkaisua haettiin siis luonnollisesti kolmannesta kartasta, joka oli tällä kertaa Nuke. Nukessa ratkaisevaksi tekijäksi nousi Vitalityn jäätävän kova CT-puolisko. ENCE voitti oman CT-puoliskon kartan alkuun 8-7, mutta kun puolia vaihdettiin ei Nuken isäntää tarvinnut enää arvuutella. Vitality hävisi omalla CT-puoliskollaan ainoastaan yhden kierroksen ja vei ratkaisevan kartan lopulta isännän ottein lukemin 16-9.
Ottelun tilastokuningas ja paras pelaaja oli ZywOo, joka naputteli kolmeen karttaan tyylikkäät statsit 66-44 (tapot-kuolemat) ja ratingiksi 1.34. ZywOo pokkasi itselleen myös turnauksen MVP-palkinnon
Kuva: Gamers8 Twitter