Electronic Arts on myyty 55 miljardin dollarin jättikaupassa konsortiolle, johon kuuluvat Saudi-Arabian valtion sijoitusrahasto PIF, Jared Kushnerin (Donald Trumpin vävypojan) sijoitusyhtiö Affinity Partners sekä pääomasijoitusyhtiö Silver Lake.
EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson vakuuttaa työntekijöille lähettämässään muistiossa, että yhtiön arvot säilyvät ennallaan ja pelaajiin sekä faneihin ollaan yhtä sitoutuneita kuin ennenkin. Wilsonin mukaan kyseessä on ”uusi mahdollisuuksien aikakausi” ja ”eräs viihdeteollisuuden historian suurimmista ja merkittävimmistä investoinneista”.
PIF on ollut jo pitkään aktiivinen pelaamisen ja e-urheilun kentällä: sillä on suoraan tai tytäryhtiönsä kautta osuuksia muiden muassa Nintendosta, Capcomista ja Take-Twosta. Rahastoa on kuitenkin kritisoitu niin sanotusta urheilupesusta (sportswashing), jolla se harhauttaa huomion pois Saudi-Arabian ihmisoikeusloukkauksista.
Wilsonin mukaan kauppa avaa EA:lle uusia mahdollisuuksia: aikomus on nyt keskittyä luovuuteen ja kiihtyvään kehitystyöhön yhdessä uusien omistajien kanssa.
– Tämä on historiallinen hetki, ja uusien kumppaneidemme tuella yhteistuumin rakentamamme tulevaisuus näyttää kirkkaammalta kuin koskaan, kirjoittaa Wilson.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Unsplash