Counter-Striken syyskausi alkaa tällä viikolla, kun BLAST Premier Fall Groups -turnaus pyörähtää käyntiin torstaina. Pelaajatcom näyttää 13.-23.7. pelattavan turnauksen kokonaisuudessaan Twitch-kanavallaan.
Toisin kuin ennakkoon oletettiin, CS:GO ei ole vielä päivittynyt uuteen Counter-Strike 2 -peliin, vaikka pelinkehittäjä Valve ilmoitti julkaisun kesän aikana tapahtuvan. Odotuksen oletetaan päättyvän viimeistään syyskuussa.
Siitä huolimatta, uutta peliä ennakoiden monet Counter-Striken keskeisimmistä organisaatioista teki kesällä suuria muutoksia kokoonpanoihinsa. Harva huipputiimi pysyi samana, joten kilpailullisen CS:n voimasuhteet tulevat varmasti muuttumaan syksyllä.
Etenkin suomalaisittain on alkamassa kiinnostavin CS-kausi aikohin, sillä huipulla vaikuttaa jatkossa kolme suomalaista.
Aleksi “Aleksib” Virolainen siirtyi kesällä Natus Vincereen, maailman parhaimman pelaajan, Aleksandr “S1mple” Kostylievin, rinnalle. Samalla NAVI aloitti uuden aikakauden kansainvälisenä kokoonpanona. Serverillä uuden kokoonpanon pääsee näkemään perjantaina 16:00 Pelaajatcomin Twitch-kanavalla, kun NAVI pelaa BLAST-turnausta.
Eetu “sAw” Saha jatkaa suomalaisorganisaatio ENCEn kansainvälisen kokoonpanon valmentajana. ENCE on tällä hetkellä maailman rankingissa sijalla 5 ja ensimmäisen kerran tiimi nähdään tositoimissa loman jälkeen IEM Cologne -miljoonaturnauksessa, joka alkaa 29. kesäkuuta.
Viimeisimpänä 16-vuotias Jimi “Jimpphat” Salo, Jere “sergej” Salon veli, nostettiin eurooppalaiskokoonpano MOUZ:n akatemiasta pääkokoonpanoon. Jimpphat, Suomen kovin CS-lupaus, pelaa ensimmäisen turnauksensa hiiripaidassa IEM Colognessa.
Kuva: Navi Twitter