Maanantaina Suomen aikaa varhain aamulla käynnistyi IEM Chengdun kovatasoinen Counter-Strike 2 -turnaus. Kyseessä on ensimmäinen huipputurnaus CS2:n ensimmäisen major-turnauksen jälkeen.
Kiinassa pelattava turnaus on varustettu 250 000 dollarin palkintopotilla, josta turnauksen voittajajoukkue vie mukanaan 100 000 dollaria. Lisäksi voittajajoukkue lunastaa itselleen paikan elokuussa pelattavasta IEM Colognen turnauksesta.
Suomalaisista turnauksessa ovat mukana MOUZ:a edustava Jimi “Jimpphat” Salo ja Heroicin valmentajana toimiva Eetu “sAw” Saha.
Turnauksessa on mukana yhteensä 16 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen lohkoon. Molemmat lohkot pelataan läpi double-elimination bracketilla. Lohkojen voittajat etenevät suoraan välieriin ja 2-3 sijoille sijoittuneet joukkueet puolestaan puolivälieriin.
Molemmat suomalaiset aloittivat urakkansa tänään turnauksen A-lohkosta.
Jimpphat ja MOUZ varmistivat oman pudotuspelipaikkansa heti turnauksen avauspäivänä. MOUZ kaatoi päivän ensimmäisessä ottelussa pienoisten kankeuksien jälkeen TYLOO:n 13-11 lukemin.
Jimpphat oli joukkueensa ja servun paras pelaaja 25 tapollaan ja 1.63 ratingilla.
Iltapäivällä MOUZ kohtasi puolestaan brassijoukkue FURIA:n, jota vastaan se joutui todella tiukille. MOUZ onnistui kuitenkin viemään kolmen kartan taiston nimiinsä ja varmistamaan pudotuspelipaikkansa.
FURIA vei ottelun avauskarttana pelatun itse valitsemansa Nuken 13-8. MOUZ tasasi tilanteen kuitenkin 1-1 lukemiin voittamalla oman valintansa Vertigon jatkoajan jälkeen 16-14.
Ratkaisukartassa Miragessa Jimpphatin joukot olivat puolestaan vahvempia numeroin 13-9.
Jimpphat oli oivassa iskussa myös päivän toisessa ottelussa mättäen taululle 49 tappoa ja ratingikseen 1.07. MOUZ:n suurin sankari oli kuitenkin AWP-pelaaja Ádám “torzsi” Torzsás, joka nakutteli kolmen kartan taistossa 58 tappoa 1.19 ratingilla.
MOUZ jatkaa otteluitaan keskiviikkona. Tuolloin se saa vastaansa A-lohkon yläkaavion finaalissa Heroicin ja G2:n kaataneen Liquidin. Ottelun voittaja etenee suoraan välieriin.
Suomalaisvalmentaja Eetu “sAw” Sahan edustama Heroic aloitti oman päivänsä tappiolla Liquidille. Tappio sysäsi Heroicin välittömästi alakaavion puolelle, jossa virheisiin ei ole enää varaa.
Heroic onnistuikin väistämään ensimmäisen luodin, kun se kaatoi alakaavion ensimmäisellä kierroksella 9z:n puhtaasti 2-0.
Suomalaisvalmentaja jatkaa omaa urakkaansa Kiinassa huomenna alakaavion seuraavan kierroksen ottelussa FURIA:a vastaan.