Tunnettu Counter-Strike 2 -sisäpiiriläinen ja Spiritin scoutti Aleksey “OverDrive” Biryukov kertoi Telegramissa, että viidennen major-turnauksen perätysten missannut Astralis on isoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Astralis epäonnistui jälleen katastrofaalisesti viime viikolla Euroopan major-karsinnoissa.
—Astralis on konkurssin partaalla. Heillä on kaksi vaihtoehtoa: Joko organisaatio lopettaa tai se myydään uudelle omistajalle, OverDrive kirjoittaa Telegramissa.
On mahdotonta sanoa millaisessa jamassa Astralis on taloudellisesti tällä hetkellä sillä se meni yksityiseksi vuonna 2023, kun se poistui Nasdaq First Growth Market Denmarkista.
Fakta on kuitenkin se, että historiansa aikana menestykseen tottunut tanskalaisorganisaatio missasi juuri viidennen major-turnauksen perätysten. Major-turnaukset ovat valtava tulonlähde organisaatioille tarrarahoineen.
HLTV:n toimittaja Milan "Striker" Švejda kertoi vuonna 2024, että Astralis menetti arviolta 3-4 miljoonan dollarin verran rahaa, kun sillä ei ollut tarroja edellisessä kolmessa major-turnauksessa.
Lisäksi Strikerin mukaan Astralis käytti pelkästään Martin “Stavn” Lundin ja Jakob “Jabbi” Nygaardin ostoon Heroicista 2 miljoonaa dollaria, joten myös kulueriä kalliilta CS-joukkueelta löytyy.
Astralis möi kuitenkin LEC-paikkansa (League of Legends EMEA Championship) AK-Game SAS:lle 23 miljoonalla dollarilla vuonna 2023.
Rahat eivät kuitenkaan kestä ikuisesti, varsinkin kun Astraliksen CS-joukkueen tiedetään olevan poskettoman kallis.
Lue lisää: HooXi tekee paluun – CadiaN:lle potkut Astraliksesta
Kuva: BLAST Lähde: Dust2