StarSeries & i-League CS:GO-turnauksessa toiminut tuomari on saanut potkut vuotamiensa tietojen vuoksi.
Starseriesin järjestäjä Starladder irtisanoi tuomarina toimineen työntekijän eilen. Työntekijä oli vuotanut internetiin tietoja siitä, mitä ukrainalaisen CS-joukkueen Natus Vinceren pelaajat olivat tehneet pelaamiensa kierrosten välissä.
Työntekijä oli kirjoittanut internetiin seuraavaa (raaka käännös käyttäjän u/TheUHO tekemästä englanninkielisestä versiosta):
“S1mple on vastuussa moraalista ja vihainen joukkuetovereilleen. Muut pelaajat pelkäävät estää häntä. GuardiaN on hermostunut eikä kykene tappamaan ketään. 6.-7. kierrosten aikana s1mplen moraali palasi. B1ad3 määräsi taktiset aikalisät ja pyysi Boombl4:ia toimimaan johtajana, ei pelaajana. Mielenkiintoista. En ole nähnyt Na’Via pelaamassa vähään aikaan.”
Kyseinen toiminta etenkin turnauksessa toimivalta tuomarilta on erittäin kyseenalaista. Irtisanomisen jälkeen tuomari pyysi julkisesti anteeksi omaa toimintaansa.

Kahdeksatta kertaa järjestettävä Starseries-turnaus on parhaillaan käynnissä. Tänään 27. lokakuuta pelataan turnauksen viimeiset ottelut. Turnausvoitosta kamppailevat brasilialainen FURIA esports , ruotsalainen Fnatic ja pohjois-amerikkalainen Evil Geniuses.
Natus Vincere karsiutui turnauksesta jo sen lohkovaiheessa.