Counter-Strike yhteisöä järkytti lauantaina uutinen yhdysvaltalaispelaaja David “cynic” Polsterin kuolemasta. Vasta 23-vuotiaalla nuorukaisella piti olla valoisa tulevaisuus edessään CS:n parissa.
Tieto Polsterin kuolemasta tuli viestipalvelu X:n kautta, kun useat hänen entiset ja nykyiset joukkuekaverinsa jakoivat suru-uutisia ja osanottojaan somekanavaan. Polsterin kuolinsyytä ei ole tiedotettu julkisuuteen.
Amerikkalaisen viimeiseksi joukkueeksi jäi BOSS, jonka kanssa Polster ylsi PGL Major Copenhagenin RMR-turnaukseen aiemmin tässä kuussa.
Parhaiten Polster muistetaan Nounsin paidasta, jota hän edusti ennen BOSS-joukkueeseen liittymistään.
Sosiaalinen media täyttyi lauantain aikana koskettavista viesteistä, joissa muisteltiin pidettyä joukkuetoveria.
BOSS:n valmentaja Tommy “Axed” Ryan kuvaili edesmennyttä suojattiaan mm. Äänekkääksi johtajaksi, mukavaksi persoonaksi, todella kovaksi työntekijäksi ja uskomattomaksi pelaajaksi.
Nouns:ssa Polsterin kanssa työskennellyt valmentaja Kory “SEMPHIS” Friesen jakoi myös järkytyksensä X:ssä. Friesen kertoi kuinka hänellä oli etuoikeus saada työskennellä Polsterin kanssa. Lisäksi Friesen kertoi kuinka Polsterin rakkaus Counter-Strikea kohden oli vertaansa vailla ja miten Cynic pelasi aina koko sydämestään.
David Polster tullaan muistamaan aina CS-yhteisön sydämissä ja hänen intohimonsa peliä kohtaan on inspiroinut ja tulee inspiroimaan vielä monia pelaajia.
Lepää rauhassa David.
Kuva: ESL, IEM DALLAS Lähde: HLTV