Kansikuva artikkelille: CS-legendan täydellinen putki murtui! – Ei pääse majoreille ensimmäistä kertaa

CS-legendan täydellinen putki murtui! – Ei pääse majoreille ensimmäistä kertaa

Counter-Strike 2:n ensimmäinen major-turnaus pelataan maaliskuun puolivälissä Kööpenhaminassa Tanskassa. Parhaillaan käynnissä olevissa RMR-karsinnoissa on mukana vahva tanskalaisedustus. Yksi Tanskan CS-skenen legendaarisimmista nimistä, Peter “dupreeh” Rasmussen joutui kuitenkin tänään pettymään, kun kokeneen pelimiehen unelmat PGL Major Copenhagen -turnauksesta romuttuivat.

Samalla katkesi Dupreehin täydellisenä pysynyt putki, kun tanskalainen oli osallistunut kaikkiin CS-majoreihin tähän saakka.

Tanskalaisjoukkue Preasya edustava Rasmussen hävisi joukkueensa kanssa ratkaisevan pakkovoitto-ottelun tänään Guild Eaglesille 2-1 lukemin. Tappion myötä varmistui se, että viisinkertaista major-voittajaa ei nähdä Kööpenhaminan  major-turnauksessa.

Preasy ei missään nimessä kuulunut RMR-karsintojen B-lohkon ennakkosuosikkeihin. Tämän iltaiseen otteluunsa Guild Eaglesia vastaan se lähti kuitenkin ennakkosuosikkina. Se onnistuikin voittamaan ottelun avauskartan, mutta hävisi kaksi seuraavaa.

Voitolla Preasy olisi päässyt haastamaan vielä 2-2 saldolla pelaavien otteluun pääsystä major-turnaukseen. Samaiseen otteluun yltäminen olisi myös taannut joukkueelle vähintään Last chance-karsintapaikan, josta vielä yksi joukkue nousee major-turnaukseen.

Dupreeh siirtyi hieman yllättäen viime vuoden joulukuussa Preasyyn Heroicista, jossa tanskalainen oli pätkäpestillä auttamassa kokoonpanohuolien kanssa kamppailevaa seuraa.

Siirtoa joukkueeseen, joka ei kuulu CS-kentän vahvimpiin ja vetovoimaisimpiin nimiin pidettiin outona ratkaisuna. 30-vuotias pelimies oli kuitenkin edustanut aikaisemmin suurseuroja Astralista ja Vitalitya, joista molemmista palkintokaappiin tuli myös rutkasti täytettä.

Lisäksi Dupreeh on myös edelleen todella kovan luokan pelimies, jolla olisi varmasti ollut kysyntää isommissakin joukkueissa. RMR-karsintaturnauksessa tanskalainen pelasi yhteensä kahdeksan karttaa loistavalla 1.19 ratingilla.

Tanskalainen halusi kuitenkin lähteä tavoittelemaan major-paikkaa kotimaassaan Tanskassa pelattavaan CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen nimenomaan tanskalaisjoukkueessa. Hatunnoston arvoinen päätös pelaajalta, joka olisi voinut taatusti saada lihavampia palkkakuitteja muualla.

Valitettavasti tarina ei saanut tällä kertaa onnellista loppua.

Kuva: Pelaajatcom Lähde: HLTV

Yhteisö