Odotettu Counter-Strike 2 -räiskintäpeli on viimein julkaistu. Kyseessä on viides versio yhdestä maailman suosituimmasta moninpelisarjasta. Saat pelin ilmaiseksi heti Steam-alustan kautta.
Peli julkistettiin puoli vuotta sitten, ja on siitä asti ollut pelattavissa beta-tilassa. Peliä testaavan yhteisön ja pelinkehittäjä Valven työ on tältä erää tehty ja nyt peli on julkaistu kokonaisuudessaan. Peli korvaa Counter-Striken aiemman version CS:GO:n, mutta esimerkiksi rahanarvoiset skinit ja tarrat seuraavat myös uuteen versioon sellaisenaan.
Pelissä uutta on Source 2 -pelimoottori, jonka myötä kaikki äänimaisemasta pelituntumaan on päivitetty. Pelin sisällä on edelleen samat aseet, mutta esimerkiksi savukranaatit toimivat eri tavalla ollessaan aiempaa tehokkaampia ja johdonmukaisempia. Joissain aseissa on uudet äänet, kartat on uudistettu ja jatkossa kilpailulliseen peliin saa mukaansa vain rajoitetun määrän aseita. Pelillisyyden lisäksi myös kosmeettisia muutoksia on tehty esimerkiksi valikkoihin ja HUD:iin.
Kilpailullisuus on myös uudistunut. Matchmakingista tuttu ranking-systeemi on jatkossa olemassa erikseen eri kartoille, eli voit olla silver-tasolla Miragessa mutta global elite -tason kynääjä Vertigon maisemissa. Rinnalle ja tilalle on tullut uusi CS rating -systeemi, jonka myötä pelatessa eri faktorit, kuten voitot ja häviöt sekä tilastot, nostavat tai laskevat pistemääriä maailmanlaajuisessa tulostaulukossa.
Toinen iso muutos on se, että kilpailullisen pelimuodon puoliajan kierrosmääriä on laskettu, jatkossa kierroksia ei pelata 15 vaan 12 kappaletta, joka lyhentää pelin kestoa niin kasuaali- kuin esports-kentillä.
Julkaisusta huolimatta peli ei ole vielä “valmis”. Monet ammattilaiset ovat jakaneet huolensa version nykytilasta. Bugeja, ongelmia ja puutteita löytyy edelleen valtavasti, mutta siitä on myös kiittäminen valtavia pelaajamääriä, jotka niitä löytävät. Eräällä tavalla pelin kehitystyön seuraava vaihe alkaa vasta nyt, kun peli on ulkona.
CS:GO:n aikakausi on ohi, jatkossa niin kotona kuin esports-areenoilla pelataan Counter-Strike 2 -peliä. Tervetuloa uuteen aikakauteen!
Kuva: Valve