Viime elokuussa ilmestynyt Borderlands-elokuva ei saanut yleisöltä tai kriitikoilta lämmintä vastaanottoa. Suosittuun pelisarjaan perustuva leffa eksyi kauas alkuperäismateriaalistaan ja oli lähinnä harha-askel nykyisin niin vakuuttavassa pelielokuvien genressä. Ohjaaja Eli Roth tietää tämän itsekin, ja hänellä on asialle selitys.
Lue lisää: Juuri kun videopelileffoja alettiin arvostaa, uutuus alittaa riman
Monia pelaajia otti päähän, miten paljon hahmoja taustatarinoineen oli muokattu elokuvaan - esimerkiksi Lilithin seireeniys, olennainen osa koko henkilöhahmoa, olikin leffassa yllättävä käänne. Pelisarjan persoonat oli hiottu kliseillä ja sekavilla toimintakohtauksilla.
Äskettäin Roth kertoi leffan tekoprosessista Hollywood-aiheisessa The Town with Matthew Belloni -podcastissa. Vetovastuu siirtyi loppuvaiheessa Deadpool-ohjaaja Tim Millerille, sillä Rothin täytyi keskittyä Thanksgiving-kauhuelokuvaansa. Niinpä hän katsoi valmista elokuvaansa tietämättä, mitä oikeastaan odottaa. Viihdemedia Dark Horizonsin mukaan Eli Roth sanoo podcastissa, että koronapandemia teki koko tuotannosta kaoottisen sekamelskan. Kuvausryhmät hajautuivat ympäri maailmaa, lisäkuvaukset hankaloituivat karanteenien ja tartuntaryppäiden takia, ja koko projektia yritettiin pitää kasassa etänä.
– Luulenpa, ettei kukaan meistä osannut odottaa, miten korona mutkistaisi asioita, Roth toteaa.
– Emme voineet treenata samassa tilassa, en voinut tavata stuntteja, en voinut tehdä esivisualisointeja, kaikki olivat siellä täällä. Ei tuon kokoluokan leffaa valmistella Zoomissa.
Koko tuotantoryhmä sai Rothin mukaan nenilleen pitkän projektin tultua niin kelvottomaan lopputulokseen.
Vaikka korona tekee tekniset haasteet hyvin ymmärrettäviksi, se ei selitä luovia valintoja, jotka saivat fanit ja kriitikot repimään hiuksiaan. Esimerkiksi PC Gamerin arviossa todettiin, ettei elokuva ole edes huonoudessaan viihdyttävä, vaan kavalkadi “yhdentekeviä, toisiinsa löyhästi liittyviä kohtauksia toisensa perään, ja näyttelijöitä, jotka vaikuttavat itsekin järkyttyneiltä jouduttuaan mukaan Borderlands-elokuvaan”.
Lue lisää: Borderlands rohmusi kuusi ehdokkuutta surkeiden leffojen palkintoihin
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Lionsgate Films / Gearbox Software