Topias “Topson” Taavitsainen kertoi maanantaina striimissään peliuransa olevan lopullisesti ohitse. Kaksinkertainen Dota 2:n maailmanmestari kertoi ensimmäisen kerran lopettamisestaan The International 2024 -turnauksen jälkeen syyskuussa.
Tammikuussa armeijaan suunnannut Taavitsainen on jättäytynyt urallaan kaksi kertaa aikaisemmin tauolle, mutta tällä kertaa päätös vaikuttaisi olevan lopullinen.
Dota2:sta seitsemän kuukauden jälkeen striimannut Topson kertoi striimissään suorasanaisesti, että paluuta kilpakentille ei tulla enää näkemään.
—Olenko liittymässä ammattilaisjoukkueeseen vielä? En, en enää ikinä, Topson lausui striimissään.
Taavitsainen nousi suuren maailman tietoisuuteen, kun Topson voitti yhdessä toisen suomalaispelaaja Jesse “JerAx” Vainikan kanssa Dota2:n maailmanmestaruuden OG:n paidassa vuonna 2018.
OG nappasi historiallisen tuplamestaruuden, kun joukkue toisti menestystarinsa myös vuoden 2019 MM-kisoissa.
Taavitsaisen viimeiseksi joukkueeksi jäi Tundra Esports.
Kuva: Valve Lähde: escorenews