Kansikuva artikkelille: Akatemia eteni miljoonan dollarin CS-kotikisoihin, pääjoukkue jäi tylysti ulos

Akatemia eteni miljoonan dollarin CS-kotikisoihin, pääjoukkue jäi tylysti ulos

Saksan Counter-Striken ykkösnimellä BIG:llä on ollut vaikea kevät. BLASTin kevätkausi ja ESL Pro League menivät molemmat myttyyn, samoin IEM Katowice ja IEM Rio. Pariisin majoreille saksalaiset eivät edes edenneet, sillä Johannes “tabseN” Wodarzin johtama joukkue tippui Last Chance Qualifier -vaiheessa. Mainittavia onnistumisia on tullut lähinnä eri netticupien hopeasijojen myötä.

Alkuvuodesta akatemiasta päärosteriin nostettu AWP-pelaaja Marcel “hyped” Köhn ei ole  tuonut mukanaan kaivattua lisäboostia kokoonpanon tuloksiin, saatika paikannut penkillä istuvan Florian “syrsoN” Rischen jättämää aukkoa. Onkin mahdollista, että BIG:n kokoonpanossa nähdään muutoksia kesätauon aikana.

Samaan aikaan toisaalla, BIG:n akatemiajoukkueessa, mylvitään. Tiimi voitti Krefeldissä viime sunnuntaina ESL Meisterschaft 2023 Finals -turnauksen. Makean 7000 euron palkinnon lisäksi BIG Akatemia ansaitsi jotain vielä arvokkaampaa, pääsylipun IEM Cologne -turnauksen Play-In-vaiheeseen.

Ja mitä vielä, BIG, päärosteri, ei heikkojen tuloksiensa vuoksi saanut kutsua lainkaan.

Täten ainoa saksalainen tiimi kotikisoissaan, CS-kalenterin yhdessä suurimmassa tapahtumassa IEM Colognessa, on BIG:n akatemiajoukkue. Vastaavaa tilannetta ei olla taidettu pää- ja akatemiajoukkueen välillä Counter-Strikessa aiemmin nähdä.

Tilanne voi toimia rohkaisevana ennakkotapauksena siitä, mihin asti akatemiajoukkueena ja vasta tulevina tähtipelaajina voi päästäkään. Akatemian kokoonpano on tällä hetkellä rankingissa sijalla 75, pääjoukkue on sijalla 20.

IEM Cologne alkaa heinäkuun lopulla Counter-Strike-pelaajien kesäloman jälkeen. On todennäköistä, että turnaus pelataan Counter-Strike 2 -pelissä, jos se kesätauolla ehtii tulla ulos.

Kuva: Blast

Yhteisö