Apex Legends -kilpapelaaja Aidan “rocker” Grodin on ilmoittanut, että hänen uransa e-urheilijana on nyt ohi. Cloud9- ja NRG Esports -joukkueissa kisannut amerikkalaisjannu on omien sanojensa mukaan menettänyt pelaamisen ilon.
Viime vuonna rocker pääsi Apex Legends Global Series Championshipissä kymmenen kärkikastiin. Joulukuussa hän jättäytyi Cloud9:stä siirtyäkseen vapaaksi agentiksi. Osivienin kanssa tähtäimessä oli ALGS 2023, mutta ensimmäisessä karsinnassa ei tullut menestystä.
Twitlonger-tiedotteessaan rocker kertoi kyllästyneensä koko battle royale -genreen. Nyt hän aikoo keskittyä toisiin töihinsä, nimittäin striimaamiseen ja sisällöntuotantoon, mutta mikäli hänet vielä tulevaisuudessa nähdään kilpapeluun parissa, on kyseessä jokin aivan muu peli kuin Apex. Vasta 19-vuotiaan tuoreen e-urheilueläkeläisen uralla ehtinee vielä tapahtua käänteitä.
– Pyörin yhä ympyröissä, striimeissä ja muualla, mutta juu ei Apexia enää minulle, rocker kirjoitti.
Lähde: Dexerto Kansikuva: Joe Brady / ALGS