SEURAA MEITÄ:
×

HIIHDON-MM

ETUSIVU / HIIHDON-MM
Sunby nappasi kultaa – Niskanen mitaleille.
  • Esa
    Virkki

Sunby nappasi kultaa – Niskanen mitaleille.

julkaistu: 27.02.2019 17:33

Tänään suomalaisittain saatiin viimeinkin juoda mitalikahveja, kun Iivo Niskanen avasi Suomen mitalitilin odotetusti hiihdon MM-kilpailuissa. Kisassa nähtiin kuitenkin yllätyksiäkin, sillä suurimpana voittajasuosikkina kilpailuun lähtenyt yhdistelmäkilpailun hopeamitalisti Alexander Bolshunov väsyi täysin jo seitsemän kilometrin jälkeen ja putosi kilpailussa kahdeksanneksi, jääden voittajasta melkein minuutin.

Kilpailun kärjessä pitkään hiihtänyt Venäjän Alexander Bessmertnykh näytti jo 7.5 kilometrin kohdalla kokolailla kilpailun voittajalta, mutta ensimmäistä henkilökohtaista mestaruuttaan havitellut Martin Johnsrud Sundby oli tänään jakanut voimansa todella viisaasti ja nousi kilpailun loppua kohden kaiken aikaa lähemmäksi venäläistä.

Kilpailun ratkaisut nähtiin vasta stadionalueella. Stadionalueelle tultaessa oli Niskanen vielä epävirallisten tietojen mukaan noin neljä sekuntia Didrik Thoensethin perässä. Maaliin tultaessa ero oli kuitenkin sama suomalaisen hyväksi ja allekirjoittanut alkoi juhlimaan jo mitalia. Mitalinkiilto meinasi kuitenkin himmentyä, kun Venäjän Andrey Larkov ilmestyi maalialueelle. Venäläisen loppukiri ei onneksi aivan riittänyt ja mies jäi neljänneksi 1.5 sekuntia Niskasesta.

Voittajakin ratkaistiin vasta stadionalueella, kun Sundby oli lopun tasatyöntöpätkällä Bessmertnykhiä nopempi ja nappasi uransa ensimmäisen arvokisojen kultamitalin henkilökohtaisilta matkoilta 2.9 sekunnin erolla. Hopeaa siis Venäjän Bessmertnykhille ja pronssille Suomen Iivo Niskanen.