SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Lauri Kerminen
  • Toimitus

Lauri Kerminen haastattelussa – Valmiina Tanska-otteluun

julkaistu: 05.01.2019 21:32

Huomenna Mikkelissä pelataan suurista asioista suomalaisen lentopalloilun saralla. Yksi kotijoukkueen tärkeimmistä pelaajista on liberona häärivä Lauri Kerminen. Suonenjoella syntynyt vajaan kahden viikon päästä 26 vuotta täyttävä nuori mies on voittanut urallaan jo Suomen Mestaruuden lisäksi, EM-kisojen, sekä Ranskan Liigan vastaanottotilaston.

Lähtökohdat huomiselle ovat siis selvät. Ainoa tulos mikä siivittää Suomen joukkueen mukaan seuraaviin EM-kilpailuihin on kolmen pisteen voitto. Kerminen ja valmentaja Tuomas Sammelvuo olivat tulessa vielä 29. joulukuuta Venäjällä, joten miehet tulivat tällä kertaa mukaan leirityksiin hieman muuta joukkuetta myöhemmin.

Maajoukkue onkin juuri parhaillaan viimeistelyleirillään, josta Pelaajat.com tavoitti Kermisen vastaamaan kaikkiin elämää suurempiin kysymyksiin.

Liityit maajoukkueen vahvuuteen vähän myöhemmin, koska Venäjällä ei tuota joulua juurikaan vietetä, joten pelit sielä loppuivat vasta 29 päivä. Miltä harjoitukset maajoukkueen mukana on nyt tuntuneet ja onko kroppa kuinka väsynyt edellisten pelejen jäljiltä?

– Ei oikeestaan ole väsynyt. Sen verran pelattu venäjällä, niin mukava kun pelit jatkuu nopeesti täällä. Pitkien taukojen jälkeen yleensä sit ottaa aikasa, ennen kun pääsee takas tikkiin!

Teillä VK Kouzbass Kemerovon valmentajana on sama mies, kun maajoukkueella. Onko siitä hyötyä nyt kun valmistautumisaika Tanska-otteluun jää sinun osalta hieman lyhyeksi?

– No tottakai se on hyvä, kun on tuttu valmentaja! Ei pitäisi tulla mitään yllätyksiä, kun tietää millasta lentopalloa Sammelvuo haluaa että pelataan!

Kuinka paljon siitä on sinulle apua, että Kouzbassin valmentajana toimii nimenomaan Sammelvuo?

– Tuun yleensä kauden alkuun myöhässä muista, koska maajoukkue kausi kestää suht pitkää aina kesäsin. Kun tietää että on tuttu valmentaja ja luottamus jo pitkältä ajalta, niin kyllähän se stressiä vie pois!

Kemerovo ei ole ihan näitä läntisempiä alueita Venäjällä, vaan välimatkaa esimerkiksi Helsinkiin tulee lähes 4500km, jonka siis pystyy taittamaan esimerkiksi omalla autolla vaivaisessa 56 tunnissa. Lentämälläkin tuo matka kestää yleisesti paikallisilla lentoyhteyksillä noin 10 tuntia, niin kuinka usein tulee käytyä kauden aikana Suomessa?

– No yleensä 0 kertaa tulee Suomessa käytyä kauden aikana, mutta nyt on mukava kun pelihommat toi tänne tälleen kesken kauden!

Maajoukkue pelaa nyt sunnuntaina ratkaisevan ottelun Tanskaa vastaan, millä eväillä Tanska kaatuu?

– Syöttö/vastaanotto peli kun viedään, niin ollaan jo pitkällä! Sit puolustetaan vähäsen ni eiköhän siinä oo eväät voittoon!

Minkä takia suomalaisten kannattaa viimeistään nyt hankkia liput sunnuntain otteluun ja saapua Mikkelin Saimaa Stadiumille?

– Todella tärkeä peli, taitaa olla halli tulossa täyteen. Joten siitä on varmasti tulossa hieno tapahtuma.

Onko Lauri Kerminen parhaassa mahdollisessa kunnossa pelin alkaessa, vai onko miehellä jotain vammoja?

– Kyllä minä oon tikissä aina! Ei huolta siitä.

Kenellä on maajoukkueen suurin jalka?

– Lelu ojanpekkasivulalla

Pelasitte maajoukkueeseen palanneen Olli-Pekka Ojansivun kanssa yhdessä jo vuonna 2013, kun Tiikerit voittivat mestaruuden. Kuinka monta senttiä Ojansivun hiusraja on karannut tämän jälkeen?

– Pitkän analyysin jälkeen sanoisin noin 3.8cm.

Ja loppuun kolme fanikysymystä, joista vastaa tällä kertaa Luolajan Kajastuksen kasvatti 15-vuotias Arttu Hokkanen, joka on tällä kaudella käynyt aluejoukkueen lisäksi jo liberona kakkosdivarissa pelaavan Valkeakosken Isku-Veikoissa.

Mikä on liberon paikan pelaamisessa parasta?

– Puolustaminen on kyllä tosi kivaa! Siitä porukka syttyy aina!

Miten harjoittelet kesällä?

– No kesäsin nyt oon maajoukkueen kanssa yleensä, että en kauheesti omatoimisesti kerkee reenaamaan, ja sit jos on taukoo ni sit pidän kyllä ihan taukoo! Mut paljon palloo ja sit tottakai ihan punttiakin on hyvä tehdä!

Mikä on ollut Venäjällä pelaamisessa parasta antia tai yllättänyt sinut?

– Parasta varmaan että siellä saa pelata maailman parhaimpien pelaajien kanssa ja niitä vastaan! Pelit on tosi kovatasosia jokainen, joten ei oo helppoja pelejä! Mistä oon yllättynyt et miten paljon venäjällä arvostetaan urheilijoita ylipäätään.

Ei siis muuta kun koko Suomi peukut ja varpaat pystyyn ja kannustetaan huomenna Suomi voittoon ja EM-kisoihin. Mikäli et millään pääse paikalle Saimaa Stadiumille, niin viritä Ruutu+ näkyviin ja nauti huippu lentopalloilusta. Muista ottaa seurantaan myös Pelaajat.com sivusto, niin pysyt jatkossakin kartalla mitä urheilun ja lentopallon maailmassa tapahtuu.

(Kuva: Lentopalloliitto)