SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Suomeen kuusi uutta kiekkoleijonaa – Keitä he ovat
  • Toimitus

Suomeen kuusi uutta kiekkoleijonaa – Keitä he ovat

julkaistu: 24.10.2018 16:27

Suomen jääkiekkomuseo on päättänyt palkita Yrjö Salminen -elämäntyöpalkinnolla Kalevi Helppolaisen ja Yrjö Mäki-Korvelan. Sekä Helppolainen, että Ylikorvela ovat olleet pitkään kotipaikkakuntiensa jääkiekkojoukkueiden johtotehtävissä pitkän aikaa ja toimineet jossain kohtaa myös seurojen puheenjohtajina. Sen lisäksi molemmat ovat olleet myös kehittämässä suomalaista jääkiekkoilua Suomen Jääkiekkoliiton luottamusmieselimissä. Mäki-Korvela on tehnyt pitkän seuratyönsä Kiekkoreippaan ja Helppolainen Kiekko-Vantaan johdossa.

Lisäksi aateloidaan kuusi Jääkiekkoleijonaa

Suomen jääkiekkomuseo on päättänyt aateloida myös kuusi uutta Jääkiekkoleijonaa Jääkiekkoleijona numeron 247 pokkaa 1999 MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi valittu Kirsi Hänninen. Hänninen on ollut mukana voittamassa myös olympiapronssia Naganossa 1998 ja sen lisäksi palkintokaapista löytyy neljä MM-pronssia.

Jääkiekkoleijona numero 248 menee puolestaan Olli Jokiselle. Lempinimillä “kurpitsapää” ja kotoisemmin “päälikkö” tunnettu Jokinen on NHL:n kolmanneksi paras suomalainen maalintekijä. Jokinen oli aina myös tunnettu myös halukkuudestaan edustaa maajoukkuetta ja miehen palkintokaappiin onkin kertynyt kolme olympia- ja kuusi MM-mitallia.

Uusista nimetyistä pelaajista ainoana maalivahtina palkitaan Jääkiekkoleijona numero 249 Antero Niittymäki. Maajoukkuetohinoista Niittymäki muistetaan parhaiten Torinon olympialaisista, missä mies valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi. Olympiamitalleita kaapista löytyy kaksi, joista toinen on hopeinen ja toinen pronssinen. Lisäksi Niittymäen uralle merkattiin yli 400 NHL-ottelua.

Jääkiekkoleijonana numero 250 saa jatkossa itseään kutsua Jarkko Ruutu. Kymmenkertainen arvokisakävijä on kantanut leijonapaitaa kolmesti olympialaisissa ja seitsemän kertaa MM-kisatasolla. Lisäksi Ruutu on edustanut sinivalkoisia värejä 11 kauden ajan NHL:ssä. Palkintokaappiin on Ruudulle kertynyt yhteensä viisi arvokisamitallia ja näiden lisäksi vuoden 2004 World Cupista ansaittu hopeamitalli.

Viides ja tällä erää viimeinen pelaajakategorian Jääkiekkoleijona aatelointi menee oikeutetusti Kimmo Timoselle, joka siis jatkossa tunnetaan myös Jääkiekkoleijonana numero 251. Kaksitoistakertainen arvokisakävijä nappasi urallaan neljä olympia- ja kolme MM-mitalia ja World Cupin hopean. Lisäksi Timonen kruunasi uransa viimeisellä NHL-kaudellaan nappaamalla Stanley Cup pokaalin.

Näiden lisäksi erotuomarikategoriasta palkittiin Jääkiekkoleijona numero 252 Jyri Rönn. Seitsemät MM-kisat tuominnut Rönn oli ensimmäinen suomalainen ammattituomari ulkomailla, kun mies kävi tuomitsemassa 2011-2015 KHL-liigaa hyvällä menestyksellä. Lisäksi Rönn on ollut mukana tuomitsemassa kaksissa olympialaisissa ja toimii tällä hetkellä Liigan erotuomaripäällikkönä.

Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto