SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Miro Heiskanen
  • Toimitus

Dallas nousi huikeassa ottelussa voittoon Arizonasta!

julkaistu: 05.02.2019 06:39

Toronto – Anaheim 6-1

Ducks oli hävinnyt kolme edellistä peliään kahden voiton jälkeen. Tosin sillä oli tuota aikaisemmin peräti 12 ottelun tappioputki.

Tänään Ducks lähti hakemaan into pinkeänä Bounce Backia. Vierailla oli kaksi merkittävää ja selkeää asiaa, mitkä herättivät sen toiveita tänään. Ducksin lentävä hollantilainen, Daniel Sprong oli iskenyt kolme osumaa neljässä viime pelissä.

Syyskuisen polvileikkauksen jälkeen paluun Jetsiä vastaan askiin viime pelissä tehnyt seuraikoni Corey Perry oli se toinen syy. Perry kellotti Bell MTS Placessa yli 16 minuuttia jääaikaa jääden neljästä kudista huolimatta tehoitta. Uralla tehdyt 766 pinnaa eivät saaneet kuitenkaan tuossa pelissä vielä lisäystä.

51 peliä kauden alusta missannut Perry saalisti Ducksin ja Leafsin edellisessä kohtaamisessa Torontossa neljä pinnaa, joten ihan tuulesta temmattuja ei nuo toiveet olleet.

Sen tiesi myös Mike Babcock, joka pisti suojattinsa hillitsemään alusta asti Perryn intoa taklauksilla siinä kohtalaisesti onnistuenkin. Erätauolle lähdettiin kiikareita tuijotellen.

Toronton Kasperi Kapanen oli onnistunut vain kerran 14 viime pelissä maalinteossa. Silti laiturin paikkaa Auston Matthewsin vierellä ei ole kyseenalaistettu ja jatkopahvin solmiminen on vain ajan kysymys.

Leafs vaihtaa muista joukkueista poiketen sentterin aina ensimmäiseksi. Tästä syystä John Tavares kirmasi 2vs1 -ylivoimahyökkäykseen Leafsin nelossentterin Frederik Gauthierin kanssa, joka oli yhä jäällä Leafsin nelosesta Andreas Johnssonin kanssa. Molemmat saivat myös syöttöpinnat Tavaresin reppuun, jolle osuma oli jo kauden 31:s ja pinna 16:s yhtä monessa pelissä (16. 8+8=16) Duckseja vastaan.

Nazem Kadri kolisteli rimaa P-pisteeltä ampumallaan vedolla William Nylanderin passista, kun kahdeksan minuuttia oli toista erää takana.

Ex-Ducks veskari Frederik Andersen venytti seuraavaksi patjansa Nick Ritchien harhautukseen sellaisella spagaatilla, että heikoimpia hirvitti.

Leafs ei onnistunut lisäämään johtoaan vielä ylivoimassa, mikä on tökkinyt sillä aiemmissakin otteluissa (1/14 yv-maali seitsemässä viime pelissä). Muutama sekunti sen jälkeen Johnsson iski ottelun toisen pisteensä ja kauden 11.nnen maalinsa. Kingsistä treidattu Jake Muzzin saalisti maaliin avauspisteensä Leafs-paidassa.

Muuta herkkua nähtiin vielä, kun Muzzin kävi taklaamassa Perryn melkein Ducksin omaan vaihtoaitioon asti. Hetkeä myöhemmin Perryn maalin esti vain Andersenin loistokoppi.

Ritchie kävi kiittämässä Muzzinia pian tuon jälkeen poikittaisella Perryn taklaamisesta ja lähti jäähyboksiin. Neljä sekuntia myöhemmin Muzzin kiitti takaisin ampumalla siniseltä uransa avausmaalin Leafsissa: 3-0(!).

Viime kaudella upeat 33 maalia tulittanut ruotsalainen Rickard Rakell rikkoi tyylikkäällä ylämummolla Ducksien kuparisen päätöserässä. Ankkahyökkääjälle osuma oli vasta yhdeksäs tällä kaudella.

Vanha velho Babcock laittoi Leafsilta seuraavaan vaihtoon jäälle illan selvästi parhaan ketjunsa: Kadrin johtama kolmonen kiitti ja Nylander petasi oikealta pelivälineen maalille kurvaavalle Connor Brownille ja Leafs siirtyi taas kolmen maalin johtoon: 4-1(!). Muzzin saalisti illan kolmannen pisteensä maalin toisena syöttäjänä.

Kolme minuuttia lisää ja oli Nylanderin vuoro latoa Leafs 5-1 -johtoon Zach Hymanin syötöstä. Leafs oli juuri onnistunut tekemään kolme nyyttiä neljällä laukauksella ja se riitti John Gibsonille, joka teki tilaa Chad Johnsonille.

Johnsson tuli vaihdosta kesken Leafsin hyökkäyksen mukaan askiin ja Hyman petasi ruotsalaiselle maalipaikan, eikä mies erehtynyt: 6-1 ja Johnssonin illan toinen maali ja neljäs piste! Ruotsalaislaituri ei ole koskaan aiemmin tehnyt urallaan näin monta pinnaa yhdessä pelissä.

Johnssonista tuli myös kauden kolmas keltanokka, joka on tehnyt vähintään neljä pistettä yhdessä ottelussa. Floridan Juho Lammikko on onnistunut tempussa kerran ja Vancouverin Elias Pettersson kahdesti!

Leafs voitti lopulta 6-1. Isännille teki taatusti hyvää se, että rosterista löytyi tällä kertaa muitakin kuin perinteisiä ratkaisijoita. Johnssonin (2+2) lisäksi toinenkin ruotsalainen, Nylander (1+1) sai kiillotettua kilpeään ja Muzzin (1+2) otettiin tänään viimeistään mukaan ”perheeseen” pakin onnistuttua toisessa Leafs-pelissään kolmesti.

 

Dallas – Arizona 5-4

Stars lähti tavoittelemaan viidettä peräkkäistä voittoa ennen reissuun lähtemistä. Stars oli nitistänyt Coyotesin kahdeksassa edellisessä kohtaamisessa.

Starsissa istuttiin todennäköisesti märän pelisilmän päällä tietoisina siitä, ettei kojoottiveskari Darcy Kuemper ollut vielä hävinnyt kertaakaan varsinaisella peliajalla tämän vuoden puolella.

Huolimatta Starsin hyvistä tilanteista iski Arizona ottelun avausmaalin. Clayton Keller toi lätyn vieraiden hyökkäysalueelle, löysi oikealta Nick Cousinsin, joka pisti limpun maalille purjehtineelle Oliver Ekman-Larssonille ruotsalaisen kauden 7:s nyytti oli siinä! Kojoottien kapteeni nousi 109 repullaan seuransa kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi pakeista!

Dallasin kapteeni Jamie Benn kyllästyi Mario Kempen roikkumiseen Bennin mailassa ja tarjosi kojootille poikkaria.

Penni ajatuksista Anton Khudobin!

13/16:sta viime pelistä missannut Starsin kolmossentteri Jason Dickinson blokkasi kojoottilaukausta omalla alueella avauserän vikalla seiskalla saaden osuman suojaamattomaan kohtaan ja poistui pukkariin nuolemaan haavojaan. Hyökkääjä palasi myöhemmin askiin takaisin.

Dallasin Roope Hintz ohjasi ylivoimalla toisessa erässä Starsille tasoituksen. Hintzille osuma oli kolmas uran 29 pelissä ja ensimmäinen kotiluolassa. Jason Spezza ja Miro Heiskanen tekivät esityön maaliin.

Arizonan Kevin Connauton ampui vieraat uudestaan johtoon kiekon muutettua suuntaa Roman Polakista. Connautonille osuma oli kauden ensimmäinen 37 pelissä. Kuriositeettina mainittakoon, että kojoottipakille maali oli kuitenkin jo neljäs 12 pelissä Dallasia vastaan!

Ottelun kulminaatiopisteitä olisi saattanut olla Starsin Brett Richardsin saama 5+20 laitataklauksesta, jossa laituri jyräsi ex-Starsin pakin Alex Goligoskin laitaan kuin kärpäsen. Tahallista tai ei, liigassa on puututtu näihin tilanteisiin raskaalla kädellä vielä jälkeenpäin: haavoittuvaisessa tilassa pimeästä kulmasta ei taklata pelaajia rangaistuksetta!

Ekman-Larsson otti päätöserän toisella minuutilla jäähyn torpatessaan läpiajoon karanneen Mattias Janmarkin päin Kuemperia. Hetkeä myöhemmin Arizona otti heti perään toisen jäähyn pelinviivyttämisestä, kun Niklas Hjalmarsson löi lätyn lehtereille ja Kojootit antoivat näin Starsille avaimet käteen.

Stars kuittasi jäähyt välittömästi, kun Benn ohjasi limpun kohti Coyotesin maalia Richard Panikista suuntaa muuttaen ja pikkumusta painui vastustamattomasti sisään: 2-2(!).

Dallasin ylivoima jatkui ja Radek Faksa siirsi isännät johtoon Heiskasen saatua myös syöttöpinnan johtomaaliin 36 sekuntia tasoituksen jälkeen!

Eikä siinä vielä kaikki! 35 sekuntia johtomaalin jälkeen Janmark iski parhaalta maalipaikalta Starsin jo kahden maalin karkumatkalle Dickinsonin loistavasta passista! Dallas nakutti kolme maalia minuutissa ja 11 sekunnissa!

Jos joku erehtyi luulemaan pelin olevan tuossa vaiheessa pulkassa, tuo kiekkoniilo oli pahemman kerran väärässä!

Arizona ei nimittäin luovuttanut: Lawson Crouse pisti lätyn Vinnie Hinostrozalle, joka napautti 3-4 kavennuksen aivan maalinkulmalta!

Minuuttia myöhemmin peli oli tasan: lähes samoilta askelmerkeiltä Cousins löysi merkkaamattomaksi Starsin pakeilta jääneen Alex Galchenyukin, joka tasoitti 4-4:ään kauden kymmenennellä osumallaan!

Seuraava maali näki päivänvalon, kun Arizonan pakki Jordan Oesterle ei saanut suljettua lättyä laitaan Coyotesin maalin takana Bennin kanssa laitaa halatessaan ja lätty ajautui Alexander Raduloville, joka pisti sen maalin takaa välittömästi maalin eteen kirmanneelle Tyler Seguinille, joka iski 22.nnen osumansa tällä kaudella.

Maali oli Stars-sentterille jo 11:s tämän vuoden puolella ja edellä on vain Predatorsin Viktor Arvidsson, jolla on plakkarissa yksi nyytti enemmän.

Arizona hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella varsinaisella peliajalla (16-0-1 ennen tätä iltaa) johdettuaan ottelua vielä kahden erän jälkeen. Dallas otti puolestaan viidennen peräkkäisen voittonsa!

 

Yön tulokset:

NY Rangers – Los Angeles 3-4 ja

Philadelphia – Vancouver 2-1

Toronto – Anaheim 6-1

Dallas – Arizona 5-4 (D: Hintz 1+0, Heiskanen 0+2)