SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Naisleijonien kisaurakka alkoi tappiollisesti
  • Toimitus

Naisleijonien kisaurakka alkoi tappiollisesti

julkaistu: 04.04.2019 22:56

Naisleijonien kotikisat käynnistyivät emäntien osalta tappiollisesti, kun viidettä peräkkäistä maailmanmestaruutta saalistavat Yhdysvallat olivat parempia 6-2 (1-1,0-1,5-0).

Yksi Suomen neljästä keltanokasta vei emännät johtoon, kun 17-vuotias Elisa Holopainen onnistui maalinteossa aivan jenkkien maalin edestä avauserän puolivälissä. Toinen MM-debytantti, myös 17-vuotias Viivi Vainikka sekä Sanni Hakala saivat avausmaaliin syöttöpisteet.

Jenkkien kapteeni Kendall Coyne Schofield niittasi tasoituksen vielä ensimmäisen erän aikana, kun USA sai koneensa käyntiin Suomen puolustusalueella siirretyn rangaistuksen aikana.

Ottelun puolivälin krouvissa suomalaiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa ja Petra Nieminen onnistui viemään kisaemännät uudelleen johtoon. Maaliin syöttäjäksi merkittiin Jenni Hiirikoski.

Tässä vaiheessa peliä oli Suomen etsikkoaika ja kun se pääsi vielä hakemaan lisäosumaa toistamiseen ylivoimalla jenkkien kokeneempaan kaartiin lukeutuvan Kacey Bellamyn sorruttua kolttoseen, tarjottiin Suomelle maalia hopeatarjottimella. Toista maalia ylivoimalla ei Suomi kuitenkaan onnistunut koskaan tekemään.

Päätöserässä jenkit ottivat momentumin itselleen iskettyään kahdesti reilussa puolessatoista minuutissa.

Ensin jenkkien keltanokkiin lukeutuva Melissa Samoskevich löi pelin tasoihin Megan Kellerin passista kolmen minuutin pelin jälkeen.

USA siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun kolmatta erää oli takana viisi minuuttia. Hilary Knight maalasi voittonyytiksi jääneen osuman Hannah Brandtin esityöstä.

Jenkkien kakkossentteri Alexandra Carpenterin vietyä reilun seitsemän minuutin kohdalla joukkueensa jo kahden maalin johtoon, napsahti väsyneiden Naisleijonien selkäranka rusahtaen poikki.

NHL-pelaajat taitokisassa tammikuussa päihittäneen Brianna Deckerin sekä Anne Pankowskin maalit olivat enää pelkkä muodollisuus. Emännät oli lyöty.

USA, joka vei maalilaukaukset ottelussa 45-23, näytti päätöserän vahvalla dominoinnillaan viimeistään sen, että se on valmis puolustamaan mestaruutta, eikä säikähdä aivan pienestä.

Naisleijonat jatkaa kisaurakkaansa lauantaina, jolloin se kohtaa Venäjän kello 16 alkavassa ottelussa.