SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Robert Kubica tekee paluun F1-kisakuljettajaksi
  • Toimitus

Robert Kubica tekee paluun F1-kisakuljettajaksi

julkaistu: 21.11.2018 15:24

Autosportin mukaan Williams ja Robert Kubica ovat päässeet yhteisymmärrykseen ensikauden sopimusta koskevista yksityiskohdista ja näin ollen karmeasta rallionnettomuudesta vuonna 2011 selvinnyt puolalainen olisi ensikaudella Williams tallin toinen kuljettaja. Sopimus tultaisi julkaisemaan jo tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa.

Kubica on jo pidempään haaveillut paluusta Formuloiden kuninkuusluokkaan ja hän testasikin Williamsin autoa jo Barcelonassa marraskuussa. Tuolloin mies kuitenkin vielä kertoi, että hänen oikea kätensä ei toimi vielä kunnolla. Alunperin Kubica oli jo tälle kaudelle suurena osana Williamsin suunnitelmia, mutta lopulta kisakuskeiksi valikoituivat kuitenkin Sergei Sirotkin ja Lance Stroll.

Kubican uralta löytyy yhteensä 76 kilpailua vuosilta 2006 – 2010. Tähän mennessä uralta löytyy yksi voitto vuodelta 2008 Sauberin ratista, kun mies voitti Kanadan GP:n. Tämän lisäksi puolalainen on ollut 12 kertaa palkintopallilla ruiskuttelemassa kuohujuomaa viattomien ihmisten niskaan.  Williamsin toisena kuljettajana toimii ensi kaudella George Russell.

 

(Kuva: Autosport)