SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Vitality – Heroic: Onko ZywOo liikaa tanskalaisille?
  • Severi
    Savolainen

Vitality – Heroic: Onko ZywOo liikaa tanskalaisille?

julkaistu: 12.10.2019 13:40

ESL Pro League jälleen kyseessä. Tässä B-lohkon ottelussa vastakkain ovat ranskalainen Vitality ja tanskalainen Heroic. Ottelu alkaa noin 23.15 Suomen aikaan ja tämäkin ottelu on Bo3-muodossa.

Vitality voitti eilen vaikeuksien kautta Sproutin luvuin 2-1. Heti ensimmäisessä Nuke-kartassa oli ongelmia, jotka kuitenkin paikattiin hyvällä T-puolen onnistumisella. Vitality kuitenkin hävisi oman Dust2-karttansa ja ottelu ratkesikin vasta kolmannessa kartassa Infernossa.

Heroic aloitti myös eilen voitokkaasti urakkansa. Tanskalaiset olivat selkeästi parempia kuin NiP ja voittivat ottelun suoraan 2-0. Heroic on tällä hetkellä loistavassa vireessä ja on voittanut uudella kokoonpanollaan kaikki seitsemän otteluaan luvuin 2-0. Tänään puhdas voitto olisi kieltämättä jo suuri yllätys, mutta Heroic lähtee varmasti kovalla itseluottamuksella päivän koitokseen.

Vertigo, Train ja Nuke ovat tässä ottelussa todennäköisimmät bannattavat kartat. Vitality valinnee jälleen Dust2-kartan ja Heroicin uskon päätyvät banneista riippuen, joko Overpass tai Inferno-karttaan. Tässä ottelussa on kuitenkin monia muitakin mahdollisia karttavariaatioita.

Vitality lähtee otteluun ehdottomana ennakkosuosikkina. Ranskalaisten pieni ailahtelu viime aikoina luo kuitenkin hyvät mahdollisuudet myös Heroicille. Tanskalaisten voitto olisi yllätys, mutta karttavoitto ei yllättäisi ainakaan itseäni.

Bookkerit kallistuvat hieman Vitalityn 2-0 voitolle, joten kolmen kartan kokeilu saa kelpo kertoimen. Lähdetään katsomaan pystyykö Heroic viemään ottelun ratkaisevaan kolmanteen karttaan!