SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Union Berlin – Eintracht Frankfurt: Perjantai-illan huumaa Köpenickissä
  • Toimitus

Union Berlin – Eintracht Frankfurt: Perjantai-illan huumaa Köpenickissä

julkaistu: 27.09.2019 02:17

Union Berlinin sopeutuminen Bundesliiga-futikseen jatkuu edelleen ja sen alkukausi onkin sujunut jokseenkin odotetun kaltaisesti. Itäberliiniläisten pelissä on ollut ajoittain hyviä hetkiä, mutta kahden hyvän matsin pelaaminen peräkkäin ei ole toistaiseksi luonnistunut.

Viime viikonloppuna Union kärsi toisen peräkkäisen tappionsa, kun se nöyrtyi Bayer Leverkusenille tämän kotikentällä. Tappion lisäksi Union menetti hyökkääjänsä Sebastian Polterin riveistään, joka ajettiin punaisella kortilla pihalle ottelusta. Hän istuu pelikiellossa tästä perjantai-illan kamppailusta.

Viime kaudella Union Berlin paukutti maaleja miltei joka ottelussa 2. Bundesliigassa, mutta tällä kaudella maaliverkko on heilunut vastustajan selän takana vain viidesti viidessä sarjapelissä. Kolme noista maaleista tuli kauden ainoassa voitto-ottelussa, kun punapaidat kukistivat sensaatiomaisesti Borussia Dortmundin kotonaan pari viikkoa takaperin.

Eintracht Frankfurt on ollut tällä kaudella varsin ailahtelevainen. Se pelaa vuorottain hyvin ja hyvin huonosti. Adi Hütterin luotsaaman joukkueen suoritustasoa on ollut vaikea ennakoida. Viime viikonloppuna Eintracht nipisti onnekkaan tasuripisteen Dortmundia vastaan, viimeisellä kymmenminuuttisella syntyneen Thomas Delaneyn oman maalin ansiosta.

Nyt frankfurtilaiset ovat kiistatta ennakkosuosikkeja ja sen pitäisi kyetä kukistamaan yksi Bundesliigan tämän hetken heikoimmista joukkueista, sillä ensi viikolla jatkuvat jälleen Eurooppa-liigan haasteet.

Joukkueen vire on kuitenkin ollut vieraissa pelatessa kehno. Eintracht on hävinnyt kummatkin tämän kauden vierasottelut Bundesliigassa ja se myös päätti viime keväänä sarjakauden kahteen vierastappioon. Mutta sen lisäksi, että “Die Adler” on hävinnyt neljä edellistä Bundesliigan vieraspeliään, on se hävinnyt niistä kaiken lisäksi jokaisen puoliajan. Siis kahdeksan kolmevarttista perätysten!

Eintrachtin kahdeksasta edellisestä vieraspelistä jopa seitsemässä on tehty vähintään kolme maalia.

Tähän mennessä Union Berlin ei ole voittanut Eintracht Frankfurtia historiansa aikana koskaan. Se on hävinnyt kuusi yhteenottoa ja pelannut tasan kolmesti. Tälle tilastolle on kuitenkin turha laittaa liikaa painoarvoa, sillä viimeisin joukkueiden kohtaaminen tapahtui seitsemän vuotta sitten.

Kummatkin joukkueet ovat aloittaneet kautensa ailahtelevasti. Vierasjoukkue Eintrachtilla on selvähkö materiaalietu puolellaan, vaikka sen tulokset eivät ole olleetkaan vielä aivan toivotunlaisia.

Union Berlin saa ison tuen intohimoisesta kotiyleisöstään, mutta myös Frankfurtilla on tunnetusti fanaattiset kannattajat, jotka seuraavat joukkuettaan suurinumeroisesti vieraspeleihin. Niinpä Stadion An der Alten Förstereillä onkin tiedossa erittäin hyvätunnelmainen futisjuhla perjantai-illan ratoksi.

Frankfurt on kahdesta joukkueesta selkeästi rutinoituneempi ja laadukkaampi. Aiempien heikkojen vierasotteiden ansiosta sen kertoimet ovat myös anteliaita. Frankfurtin perustaso on kuitenkin Union Berliniä selkeästi korkeampi ja vierailta löytyy tarvittavat työkalut vääntää ottelusta tärkeä voitto