SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
LASB-Welhot: Onko taikuutta olemassa?
  • Niko
    Mikkonen

LASB-Welhot: Onko taikuutta olemassa?

julkaistu: 25.10.2019 14:09

Suurhalli ja salibandy, mikä pari. Kotijoukkue pelasi edellisen kerran sunnuntaina, kun OLS vei lahtelaisia minkä tahtoi. Ilman Santeri Pohjoista lukemat olisivat olleet rumemmat.

Taikureilla on puolestaan ollut kahden viikon tauko sarjapeleistä. Viimeisimmässä ottelussa ÅIF kaatui Kuopiossa, kun Aleksi Ahokas näytti osaavansa pelata pallopeliä nimeltä salibandy.

LASB on tehnyt sarjassa vähiten maaleja per ottelu (~2,83). Jos unohdetaan ottelu Tiikereitä vastaan, jolloin pallo löysi tiensä vastustajan pussiin peräti yhdeksän kertaa, niin LASB on tehnyt 1,6 maalia per ottelu. Hälyttävän pieni lukeva, sillä vastassa ei ole ollut ainaostaan kärkijoukkueita vaan myös tärkeitä kolmen pisteen otteluita Steelersiä ja OLS:ia vastaan.

Paperilla kotijoukkue on edelleen allekirjoittaneen mielestä tasokkaampi, mutta kentällä tilanne on päinvastainen. Welhojen ainoa vastustaja, joka taistelee säilymiseskarsinnoista ja niiden välttämisestä on ollut juurikin ÅIF. Yksi piste avausottelusta Happeeta vastaan on vain hyvä lisä, joka voi nousta arvoon arvaamattomaan kauden edetessä. Tässä valossa taikurit ovat voittaneet kaikki merkitykselliset ottelut, toisin kuion LASB.

Kuopiolaiset ovat saaneet valmistautua rauhassa kaksi viikkoa tähän kamppailuun. Welhot ovat tunnetusti suhteuttaneet pelinsä vastustajaan hyvällä menestyksellä rajallisesta materiaalistaan huolimatta. Poikkeusta tuskin nähdään tänäänkään ja taktiikkataulun taikatemput tekenevät kotijoukkueen ketsuppipullon avaamisesta haastavaa.

Lahtelaiset ovat voittaneet toistaiseksi kaikki neljä keskinäistä ottelua salibandyliigassa. Yhteistä historiaa löytyy kuitenkin Divarin puolelta enemmän. Vaikka historia ei olekaan tae tulevasta, niin joukkueissa on ollut sen verran muutoksia vuosien saatossa, että tämä vähentää aikaisempien kohtaamisien merkitystä.

Vaikka keskinäinen historia ei häävisti tue vierasvoittoa, niin allekirjoittaneen mielestä LASB:n maalintekovaikeuksilla on enemmän painoarvoa voimasuhteiden kannalta.