SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
KuPS – FK Vitebsk: Kotijoukkueella tavoitteena jatkopaikka
  • Toimitus

KuPS – FK Vitebsk: Kotijoukkueella tavoitteena jatkopaikka

julkaistu: 11.07.2019 15:56

Toinen suomalaisjoukkue tämän päivän Eurooppa-liigan karsinnoissa on Kuopion Palloseura. KuPS:n arpaonni oli paljon suotuisampi, kuin FC Interin. Kuopiolaisten vastustajaksi korista nostettiin Valko-Venäläinen FK Vitebsk. Ottelu pelataan Savon-Sanomat Stadionin tekonurmella, jossa kotietu hivenen korostuu. Tähän syy on, että Valko-Venäjällä tekonurmet ovat hiukan harvisempia virallisissa otteluissa.

Valko-Venäjän seurajoukkuejalkapallo on kansainvälisissä karkeloissa jo monta vuotta pyörinyt BATE:n ympärillä. Syykin tähän on selvä, sillä paikallisessa Valioliigassa tämä joukkue on ollut vuodesta toiseen omaa luokkaansa ja taistellut oikeastaan täysin yksin mestaruudesta. Tasoero seuraavaan joukkueeseen onkin ollut hyvin huomattava

Joka tapauksessa viime kaudella neljänneksi itsensä taistellut Vitebsk sai paikan eurocupeissa ja antaa tänään tasaväkisen vastuksen kuopiolaisille. Tänään kotijoukkue voidaan kuitenkin nostaa hienoiseksi suosikiksi, sillä Viteskin alkukausi ei todellakaan ole ollut lähelläkään toivottua. Joukkue on 14 otteluun tehnyt ainoastaan 13 maalia. Joukkue kärsiikin oikeastaan tarpeeksi tasokkaan kärkihyökkääjän puuttumisesta, sillä joukkueen paras maalintekijä nuori Vladislav Fedosov on lähtökohtaisesti onnistunut ainoastaan tullessaan vaihdosta kentälle.

Vierasjoukkueen sydän on keskikentän veteraanipelaaja Artem Stargorodsky. 37-vuotias ukrainalainen pelaa tälläkin kaudella hyvää kautta ja on tänäänkin suuressa vastuussa vastustajan pelinrakentelussa ja erikoistilanteissa.

Kotijoukkue KuPS on tänään tilanteessa, jossa kotivoitto olisi oikeastaan pakko ottaa ennen, kuin matka Valko-Venäjälle alkaa. Ennen ottelua KuPS:n valmentaja Jani Honkavaara arvioi vastustajansa taktisesti vaikeaksi kohdattavaksi. Vitebsk pelailee hieman vaihtelevasti kolmen tai neljän miehen alakerralla, mutta oma arvioni on, että tänään vastustajan kenttämiehityksessä on neljä puolustajaa.

Kuopiolaisten lähtökohta otteluun onkin hyvä. Joukkue on hyvässä kunnossa ja siitä osoituksena edellisestä neljästä ottelusta on kauhottu kolme voittoa ja tasapeli HJK:ta vastaan. Tänään odotettavissa onkin jälleen kunnon taistelu voitosta. Suurimpana kaskena saattaa olla vastustajan alempi keskikenttäpelaaja Wanderson, mutta KuPS:n hyökkäys Rangel Nunezin johdolla on valmiina varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajan puolustukselle.

KuPS on paremmassa iskussa tällä hetkellä tasaisista joukkueista ja on valmiina kaatamaan alavireisen vastustajansa. Kotiottelusta tasapeli ei näissä kekkereissä riitä, vaan voitto olisi kotikentältä väännettävä keinolla millä hyvänsä. Me uskommekin kerrankin suomalaisen jalkapallon voittoon ja lyömme kotijoukkueen lapulle.