SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
JYP – HPK: Kerho hinnoiteltu erheellisesti selkeäksi altavastaajaksi!
  • Toimitus

JYP – HPK: Kerho hinnoiteltu erheellisesti selkeäksi altavastaajaksi!

julkaistu: 13.09.2019 03:49

Uusi liigakausi 2019-20 käynnistyy Jyväskylän Hippoksella JYPin osalta perjantaina, kun se saa vastaansa viime kauden kliimaksina liigamestaruutta juhlineen HPK:n. Kerholle ottelu on jo toinen kahden päivän aikana sen avattua kautensa jo eilen kotonaan Kärppiä vastaan.

Pekka Tirkkosen valmentajakseen Risto Dufvan tilalle saanut JYP menetti veskareistaan Joona Voutilaisen illan vastustajalleen Kerholle. Ilveksestä korvaajaksi saapui Riku Helenius ja HIFK:sta Markus Ruusu. Heleniuksen soppari tosin umpeutuu jo marraskuussa.

Keskisuomalaisten puolustuksesta lähti kolme jässikkää, kun pohjoisamerikkalaiset Jake Newton ja Nolan Yonkman sekä Mikko Kuukka vaihtoivat maisemaa. Aukkoja paikataan WHL:n Kootenaysta tulleella Valtteri Kakkosella sekä omissa junnuissa sekä Mestiksessä KeuPa HT:ssa kiekkoilleella Olli-Petteri Viinikaisella.

Hyökkäyksestä JYPin jätti neljä äijää, kun hokkarit naulaan heittäneen kanukin Eric Perrinin ohella Janne Kolehmainen, Markus Jokinen ja Miika Lahti loikkivat toisaalle. Pelicansista tulleen sentterin Miska Siikosen lisäksi JYP täydensi laituriosastoaan Bluesin nuorista tulleella Patrik Siikasella sekä KeuPa HT:ssä viihtyneellä Aleksi Rutasella ja omissa junnuissa pirteästi pelanneella Oskari Kalajanniskalla.

Tirkkosen suojateilla sujui Pre Season varsin nihkeästi, sillä lunta tupaan tuli viidesti seitsemässä pelissä.

CHL:ssä alkukaudella tosipelejä jo pelanneella Kerholla on selkeä etu JYPiin nähden kovista otteluista. Vaikka Antti Pennasen valmennuksessa tälläkin kaudella jatkava mestarinippu heikentyi selkeästi paperilla, toi eilinen liiga-avaus Kärppiä vastaan kotiluolassa niukasta tappiosta huolimatta paljon hyviäkin elementtejä HPK:sta esiin.

Bookkerit ovat hinnoitelleet Kerhon perjantaina erheellisesti selkeäksi altavastaajaksi.

Tappiota yli kaiken vihaava Pennanen ei voi sietää B2B-peleissä häviötä. Ei varsinkaan kaikkea muuta kuin nuhaisen esityksen jälkeen koettuna. Rehellisyyden nimissä tuomarit veivät eilen Kerholta yhden selkeän osuman erheellisellä tulkinnallaan ja Kerho kokoaa itsensä tänään vahvaan esitykseen Hippoksella.

Casino Winner – Tarjous liigakierrokselle

Casino Winner tarjoaa uusille asiakkaille Tampereen paikallisotteluun ensitalletusbonuksen (vain 1X kierrätys) lisäksi Ilveksen voitolle 25.00 kertoimen sekä 10 ilmaiskierrosta Gonzo’s Quest -peliin. Katso huipputarjous tästä tai siirry siihen alhaalta!

» Hyödynnä bonus ja pelaa ilveksen voittoa 25.00 kertoimella