SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
HPK – Zug: Tasaista taistelua lohkon toisesta sijasta!
  • Toimitus

HPK – Zug: Tasaista taistelua lohkon toisesta sijasta!

julkaistu: 07.09.2019 13:09

Kerho jatkaa taivaltaan CHL:ssä viikonlopun toisella kotiottelulla Pohjantähti Areenassa B-lohkossa sveitsiläistä Zugia vastaan.

Viime viikolla Dan Tangnesin luotsaama Zug kärsi ehkä hieman yllättäen kotitappion Bossard Arenalla Kerholle 3-4 rankkareilla hämeenlinnalaisten veskarin Joona Voutilaisen torjuttua vierasvoiton ottamalla kiinni kaikki neljä isäntien rankkaria.

Gregory Hofmannin kahdesta ylivoimanyytistä huolimatta HPK nousi kolmesti takaa varsinaisella peliajalla tasoihin Jere Innalan, Filip Krivosikin ja Markus Nenosen heilutellessa Zugin maaliverkkoa. Kaksi jälkimmäistä onnistuivat toimittamaan lätyn Leonardo Genonin selän taakse toistamiseen myös voittolaukauskisassa.

Torstaina Kerho hävisi puolestaan toisen kerran Plzenille, kun tsekit voittivat HPK:n jälleen jatkoilla. Pohjantähti Areenassa Plzenin molemmat osumat viimeisteli joukkueen tehotykki Milan Gulas, jonka tykki oli ruosteessa vielä joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa viime viikolla.

Ottelussa tehtiin yhteensä vain kolme maalia, vaikka molemmilla oli saumansa kaapitella urakalla paikoistaan. Isäntien apuvalmentaja Juuso Nieminen tuurasi henkilökohtaisten syiden takia sivussa ollutta Antti Pennasta joukkueen peräsimessä. Kerhon repusta vastasi Cody Kunyk päätöserän avausminuutilla.

Zug verrytteli Rungstedin katolleen 5-0 Tanskassa torstaina. Se teki kaikki osumansa jo avauserässä ja tyytyi tuon jälkeen kävelemään puolivaloilla heikkojen isäntien vauhdissa summerin soimista levollisin mielin odotellen.

Hofmann iski edellisen Kerho-kohtaamisen tavoin kaksi reppua myös Rungstedin verkkoon. Liigasta tuttu Erik Thorell lapioi yhden kaapin keräten kaikkiaan kolme pinnaa.

Kerho saa alakertaansa Miro Karjalaisen takaisin pelikieltonsa sovitettuaan, mikä tuo lisää varmuutta ja kovuutta isäntien puolustuspelaamiseen. Myös Pennasen paluu piiskuriksi ei ainakaan heikennä HPK:n mahdollisuuksia.

Kerho on erittäin vahvoilla toiseksi jatkoonmenijäksi tästä lohkosta, jos se ei kärsi tänään tappiota. HPK:lla on jäljellä tämän jälkeen vielä ottelut lohkon heittopussia Rungstedia vastaan, joten pöytä on katettu!