SEURAA MEITÄ:
×

PITKÄVETOVIHJEET

ETUSIVU / PITKÄVETOVIHJEET
Frisk-Asker – Tappara: Ottaako Kirvesrinnat niskalenkin isännistä heti alusta lähtien?
  • Roland
    Nilsson

Frisk-Asker – Tappara: Ottaako Kirvesrinnat niskalenkin isännistä heti alusta lähtien?

julkaistu: 08.10.2019 12:14

Liigassa kaikki kymmenen otteluaan voittanut Tappara matkustaa CHL:ssä tiistaina norjalaisen Frisk-Askerin vieraaksi Champions Leaguen A-lohkossa. Joukkueet kohtaavat kahdeksan päivää myöhemmin uudelleen Hakametsässä. Molemmat kohtaamiset voittaessaan Kirvesrinnoilla on vielä mahdollisuus kammeta itsensä lohkosta kahden parhaan joukkoon ja jatkopeleihin.

Jukka Rautakorven Tappara aloitti kautensa yskähdellen, kun se otti ainoat tappionsa toistaiseksi tällä kaudella juuri kahdessa ensimmäisessä CHL-ottelussaan vierasaskeissa Petri Matikaisen Klagenfurtia (2-3) ja Antti Törmäsen Bieliä (0-1) vastaan. Itävaltalainen Klagenfurt (9-3) ja sveitsiläinen Biel (1-0) murjottiin tuon jälkeen Hakametsässä jäänrakoon ja sittemmin Porkkanapöksyjen esitys jäällä on sujunut pisteiden valossa kuin nakutettu.

Tappara on tällä hetkellä lohkossaan vielä kolmantena kuudella pisteellä, joten kolme pinnaa edelläolevat Klagenfurt ja Biel eivät voi millään pysyä molemmat Kirvesrintojen yläpuolella, mikäli tamperelaiset voittavat turskamaan Frisk-Askerin kahdesti varsinaisella peliajalla. Kärkikaksikosta molemmat kun ei voi kahdessa keskinäisessä ottelussaan saavuttaa millään täysiä pisteitä.

Norjalaiset tuijottivat kahdesti molemmissa otteluissa Klagenfurtia (0-3 ja 0-4) vastaan kiikareita ja hävisivät niukasti kummatkin pelinsä myös Bielille (1-2 ja 2-3).

Kotoisessa liigassa toisena majailevan Frisk-Askerin syömähampaina ollut kaksikko Hampus Gustafsson (7. 5+4=9) ja Alexandre Lavoie (7. 4+5=9) voi toki murjoa Get-Ligaenissa vastustajiaan mennen tullen, mutta nykyisessä hurmiossa pelaaville Kirvesrinnoille ei tuostakaan kaksikosta ole kapuloita vieraiden rattaisiin laittamaan.

Vain kerran Get-Ligaenissa punalamppua sytyttänyt Mikkel Christiansen onnistui maalaamaan Bielin verkkoon kotiluolassa viimeksi ylivoimalla Lavoien tasakentin iskemän osuman lisäksi. Käkikellomaassa norjalaisten ainokaisen täräytti puolestaan pakeista Nicolay Andresen.

Tapparan vahvin maalari CHL:ssä on toistaiseksi ollut neljästi neljässä ottelussa osunut Charles Bertrand. Ranskalainen on Kristian Kuuselan (8) jälkeen joukkueensa tehokkain maalari (6) yhdessä Tyler Morleyn (6) kanssa myös Liigassa. Morley puolestaan johtaa Kirvesrintojen sisäistä pistepörssiä (1+5) CHL:ssä.

Rautakorpi joukkoineen ei missaa tänään tilaisuuttaan, kun sille avaimia käteen tarjotaan. Tapparan missio on ottaa kolme pistettä ja sen se myös tulee tekemään. Suorasta voitosta saatavat kertoimet on poljettu alas, joten peli-idean suhteen on improvisoitava.

Tappara on vienyt tämän kauden peleissään ensimmäisistä eristä tasan puolet (5/10), Frisk-Asker puolestaan hävinnyt vain 27% (3/11). Toisaalta selvästi heikommat norjalaiset ovat hävinneet 75% (3/4) avauserää neljässä CHL-pelissään.

Vaikka Tappara ei kyennyt vastaavasti Klagenfurtia ja Bieliä popsimaan ainoatakaan avauserää, olivat nuo joukkueet huomattavasti eritasoisia jengejä Frisk-Askeriin verrattuna ja Rolle-setä voi näissä olosuhteissa huoletta suositella Tapparan johtoa jo luistimien ensipiirroista lähtien!

Liity Facebookissa Pitkävetopelaajat-ryhmään ja
ole edelläkävijä pitkävetovihjeissä. Siirry tästä

» 1.erän voittaja: Tappara

1.90
Talleta 10€ saat 50€ pelirahaa.
1.90
Talleta 20€ saat 80€ pelirahaa.
1.90
100% Bonus 100€ asti
1.79
100% Bonus 200€ asti
1.79
100% Bonus 100€ asti
1.79
Talleta 25€, saat 50€ (vain 1x kierrätys)
1.79
170€ Tervetulopaketti
1.75
100% Bonus 100€ asti
1.75
200€ voitontehostus
1.75
100% Bonus 100€ asti