SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
EV-Akatemia-NST: Riittääkö vajaamiehisellä kotijoukkueella?
  • Niko
    Mikkonen

EV-Akatemia-NST: Riittääkö vajaamiehisellä kotijoukkueella?

julkaistu: 20.02.2019 09:45

Divaria pelataan tänään yhden ottelun verran, kun kuntopuntarin kovinta kärkerä edustava NST saapuu Mosalle.

NST taistelee kotiedusta pudotuspeleihin. Neljänteen sijaan on matkaa vain yksi piste. Runkosarjan kärkeenkin matkaa on vain neljä pistettä. Kaikki on vielä mahdollista, kun pääsääntöisesti jäljellä on neljä ottelua joukkuetta kohden.

EräViikingit Akatemia keikkuu toistaiseksi karsintaviivan yläpuolella. Takana oleviin Nurmon Jymyyn ja Josbaan eroa on kaksi pistettä. ErVi Akatemia on pelannut lisäksi ottelun enemmän kuin kumpikaan takaa-ajajistaan.

Helsinkiläiset ovat kärsineet kuun vaihteessa olleesta siirtorajan umpeutumisesta, sillä tämä on estänyt pelaajien lainaamisen edustusjoukkueesta. Suurempaa haittaa on kuitenkin aiheutunut A-junioreiden alkukauden rämpimisestä, sillä joukkue on edelleen runkosarjan viimeisenä ja suoran putoajan paikalla. Kuten aiemmin on tullut jo todettua, niin tämän tapahtuminen olisi pienimuotoinen katastrofi seuralle. Tänään A-juniorit pelaavat samaan aikaan Heinis-hallissa LaSB:n vieraina, kun Akatemia kohtaa kotonaan NST:n.

Olettaa voineekin, että kotijoukkueelta puuttuu niin sisäisen pistepörssin kärki Juho Niinikoski, kuin kovin maalintekijä Konsta Kupela. Lisäksi liuta muitakin pelaajia lienee A-junioreiden matkassa hakemassa elintärkeitä pisteitä.

NST saanee parhaan mahdollisen kokoonpanon matkaansa ellei Jesse-Samuli Huppunen jatka poissaoloaan. Ilman vanhempaa Huppusta, jos näin voi sanoa vuonna 2000 syntyneestä pelaajasta, NST pystyi kuitenkin kaatamaan ÅIF:n, joka on yksi sarjan parhaista kotijoukkueista. Tänään vastassa on sarjan kolmanneksi huonoiten kotiluolassaan pelannut joukkue.

Yksikään ottelu Divarissa ei ole läpihuutojuttu. Etenkään keväällä. Pisteiden tärkeydestä johtuen voitaneekin olettaa, että NST on tietoinen siitä että neppailulla tulee turpaan vastustajasta riippumatta. Pienenä sivuhuomautuksena se, että arkipelien merkitys kevään mittaan vähenee, kun keskittyminen olennaiseen on kaikilla kovempi kuin syyskaudella.

Entiset Nakkisormet hoitanevat tonttinsa ja ottavat väkisin kolme pistettä mukaansa nousten samalla neljänsiksi. Ainakin hetkellisesti.