SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
EräViikingit-Koovee: Onko joukkueiden tasoero oikeasti näin suuri?
  • Niko
    Mikkonen

EräViikingit-Koovee: Onko joukkueiden tasoero oikeasti näin suuri?

julkaistu: 26.01.2019 12:48

Koovee saapuu Mosalle EräViikinkien vieraaksi.

Koovee on sarjassa kolmantena ottelun vähemmän pelanneena ja kolme pistettä edellä EräViikinkejä. ErVillä on alla maalin tappiot niin ÅIF:lle kuin Classicille. Koovee on puolestaan voittanut joulutauon jälkeen NST:n ja TPS:n.

EräViikingeiltä puuttuu kokoonpanosta sisäisen pistepörssin top3 pelaajista Taru Nordman ja Jonna Virkkunen.

Pelillä ovat kuitenkin kuun vaihteessa MM-karsintoja pelaavasta joukkueesta Trine Sällström sekä Milja-Maria Saarikoski. Tältä pohjalta voidaan myös olettaa, että Kooveen Mia Vallenius on vieraiden kokoonpanossa.

Vieraat ovat näistä kahdesta se parempi joukkue ja omaavat oletettavasti myös paremman rosterin päivän peliin. Herääkin kysymys, että miksi heidät on asetettu näin suuriksi altavastaajiksi kertoimien valossa?

ErVi ei ole hävinnyt kotonaan kuin PSS:lle (2-3) ja Koovee on ÅIF:n ja NST:n lisäksi voittanut vieraissa vain TPS:n. Tässä valossa on ymmärrettävää, että ErVi saa selkeää etua koti-vieras-asetelmasta.

Viimeaikaiset otteet ja kotijoukkueen poissaolot kuitenkin saavat vahvasti kyseenalaistamaan kerroinasettelun. Tämän pitäisi olla suurinpiirtein tasabooki riippuen siitä mitä haluaa painottaa.

Lapulle siis ErVin toista kotitappiota tällä kaudella, sillä kovin kaukana se ei ole.