SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Valioliiga
  • Toimitus

Bournemouth – Sheffield United: Rautakaupungin seura tekee paluun pääsarjatasolle

julkaistu: 10.08.2019 03:53

Paljon on vettä virrannut Vantaassa sen jälkeen, kun Bournemouth ja Sheffield United viimeksi pelasivat toisiaan vastaan. Tuo tapahtui kaudella 2012-2013, kun seurat pelasivat yhtä aikaa Ykkösliigassa, Englannin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Nyt lauantaina tämä taistelupari kohtaa toisensa Vitality Stadiumilla Valioliigajoukkueina.

Bournemouthin manageri Eddie Howe on yhdistetty jo moneen isompaan seuraan luotsattuaan joukkuetta ansiokkaasti viime vuodet. Viime kaudella ”Cherries” sijoittui sarjassa 14. sijalle ja se voitti 19 kotiottelustaan kahdeksan, pelasi tasan viidesti ja hävisi kuusi kertaa. Suurin huolenaihe oli heikohko puolustuspelaaminen, sillä Bournemouth päästi 70 maalia omiin kauden aikana. Tuota lukemaa Howen suojattien olisi kyettävä pienentämään tällä kaudella.

Bournemouthin sarjapaikka ei ollut todellisessa vaarassa viime keväänä, vaikka sen puhti ehtyikin loppukaudesta. Viimeisestä kahdeksasta pelistään joukkue voitti vain kaksi. Loukkaantumiset oli Bournemouhtin riesana edelliskaudella ja nytkin avausottelussa on sivussa ainakin Simon Francis, Dan Gosling, David Brooks, Lewis Cook, Lloyd Kelly ja Junior Stanislas.

Sheffield Unitedin manageri Chris Wilder elää unelmaansa tällä hetkellä “Steel cityssä”. Northampton Townin Ykkösliigaan luotsannut valmentaja palkattiin Sheffield Unitediin – lapsuutensa suosikkiseuraan – kesällä 2016 ja Wilder on tehnyt fanittamassaan seurassa huipputyötä. Kaksi sarjanousua kolmeen vuoteen on huima saavutus.

Sheffield United oli yksi Valioliigan perustajaseuroista vuonna 1992, mutta se on vuosia 1992-1994 ja 2006-2007 lukuunottamatta pelannut viime vuosikymmenet alemmilla sarjatasoilla.

Howen tavoin myös Wilder on herättänyt kiinnostusta muissa seuroissa, mutta hän on sanonut olevansa erittäin tyytyväinen Bramall Lanella, jossa hänen suurin saavutus saattaa olla vielä tulossa. Sellainen olisi esimerikiksi Sheffield Unitedin pitäminen pääsarjatasolla useamman kuin yhden kauden. United ei uudistunut juurikaan kesällä, sillä ”Blades” halusi pitää kiinni pelityylistään joka nosti seuran Valioliigaan.

Sheffield United voitti Bournemouthin kummassakin joukkueiden kohtaamisessa kaudella 2012-2013 Ykkösliigassa. Itseasiassa Bournemouth on hävinnyt viisi viimeisintä kotiotteluaan Sheffield Unitedia vastaan.

Hyvin todennäköisesti luvassa on viihdyttävä jalkapallo-ottelu Vitality Stadiumilla, jossa palloa pyritään pelaamaan hyökkäyssuuntaan vauhdikkaasti ja ensisijaisesti nurmea pitkin. Wilderin Sheffield United pelasi viime kaudella Championshipissä näyttävää futista, mutta vastaavanlainen pelitapa ei välttämättä toimi käytettävissä olevalla pelaajamateriaalilla Valioliigassa, jossa virheistä rankaistaan armotta.

Bournemouth on joukkue jota Sheffield Unitedin kaltainen joukkue kykenee haavoittamaan, ottaen huomioon isäntien tendenssin päästää liikaa maaleja omiin. Toisaalta hyökkäävä pelitapa aiheuttaa usein myös ongelmia vastustajille. Sheffieldiläiset ovat kokemattomia Valioliigassa, eivätkä välttämättä hallitse riittävän laadukasta tilojen täyttämistä pallottomana.

Bournemouth tekee yli 1,5 maalia @1,95 NetBet

» Pelaa kohdetta netbetillä

Bournemouth on ennakkosuosikki voittamaan ottelun, mutta voittaakseen se joutunee iskemään useamman maalin vieraiden verkkoon, sillä hyvin todennäköisesti omissa kolisee ainakin kertaalleen.