SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Striimaajat hiilenä: Youtube rankaisee sääntörikkomuksesta takautuvasti
  • Saara
    R

Striimaajat hiilenä: Youtube rankaisee sääntörikkomuksesta takautuvasti

julkaistu: 15.01.2023 19:22

Youtube on viime aikoina ollut huolissaan kiroilun määrästä alustallaan. Aikaansaadakseen siivompaa kielenkäyttöä palvelu on ryhtynyt tiukkoihin toimiin hillitäkseen voimasanojen viljelyä. Tästä on koitunut harmaita hiuksia sisällöntuottajille.

Marraskuussa lanseerattujen uusien sääntöjen mukaan kaupallisiksi eivät kelpaa videot, joissa esiintyy kirosanoja nimessä, pikkukuvassa, ensimmäisten seitsemän sekunnin aikana tai “jatkuvasti läpi videon”, mitä se tarkkaan ottaen merkitseekään. Aikuisten pelejä striimaavat tubettajat ovat suoraan sanottuna pulassa, semminkin kun sääntö vaikuttaa takautuvasti myös ennen asettamistaan julkaistuihin videoihin.

Kielen saa jatkossa pitää hyvin keskellä suuta, sillä Youtube on päättänyt luokitella kaikki kirosanat yhteen tuhmuuskategoriaan: englannin kielen f-sana ja huomattavasti kesympi ass ovat yhtä pahoja. Eri kysymys on, kuinka hyvin palvelu tunnistaa suomalaisia rienauksia. Meneekö kansallisaarre perkele läpi? Teemansa puolesta voisi mennäkin, sillä jostain syystä Youtuben kirosanalistaan eivät kuulu hell tai damn.

Moni tubettaja on käärmeissään äkillisestä, huonosti viestitystä uudistuksesta, joka uhkaa heidän toimeentuloaan. Sisällöntuottaja Daniel Condren raportoi RTGame-kanavallaan, kuinka kiroilusääntö tarttui hänen videoihinsa. Useista vanhoista videoista poistuivat mainokset, ja valitus asiasta tuli takaisin hylättynä kera kehotuksen olla jatkossa tarkempi. Kolmen miljoonan tilaajan striimaajalle menetys oli merkittävä.

Ääninäyttelijä SungWon Cho teki pienen kokeen. ProZD-kanavallaan hän julkaisi videon provosoivalla otsikolla youtube is run by fools (suomeksi ääliöt pyörittävät Youtubea), jolla hän selitti uudet säännöt välttäen kiroilua ensimmäiset 15 sekuntia. Loppuvideolla hän sadatteli vain neljästi, mikä kuitenkin riitti demonetisaatioilmoitukseen pari päivää myöhemmin.

Youtube on jo aiemmin ehtinyt turhauttaa sisällöntuottajia seksuaalisuus- ja alastomuussääntöjensä kanssa. Kiinnostavuuden ja perheystävällisyyden välissä tasapainoilevan palvelun säännöt eivät vaikuta kaikkein johdonmukaisimmilta.

Lähde: PC Gamer Kansikuva: SungWon Cho / Youtube