Keväällä kerroimme suunnitteilla olevasta The Sims -elokuvasta, jonka tuottaa Margot Robbie. Tällä viikolla Electronic Arts paljasti elämäsimulaatiopeliensä tulevaisuuden näkymiä ja vahvisti samalla, että leffa on toden totta tulossa.
Amazon MGM Studiosin elokuvan tuottaa Robbien tuotantoyhtiö LuckyChap. Ohjaajaksi on kiinnitetty mm. Loki-sarjaa ohjannut Kate Herron, joka myös käsikirjoittaa leffan yhdessä Briony Redmanin kanssa.
EA Entertainmentin presidentin Laura Mielen mukaan Hollywood-käsittely avaa uuden jännittävän luvun The Sims -maailmassa.
– Se on osoitus tämän rakastetun sarjan kestävästä voimasta, joka on kiehtonut yli 500 miljoonaa pelaajaa neljännesvuosisadan ajan.
Mistä Sims-leffa sitten oikein kertoo?
– Sen verran voin paljastaa, että se on hyvin juurtunut The Sims -universumiin, franchisen pääpomo Kate Gorman kertoi viihdemedia Varietyn haastattelussa.
Hänen mukaansa tavoitteena on Barbie-leffan tapaan ylisukupolvisesti vaikuttava elokuva, joka heijastaa kaikkea sitä historiaa ja riemua, mitä pelien parissa on koettu. Leffaan tullaan sisällyttämään paljon Sims-lorea, joten ehkäpä esimerkiksi legendaarisen Johanna Goottilan tarina saa lisäjuonia.
– Monet pelien klassikkokokemuksista heräävät henkiin, lupasi Gorman.
Tämä tarkoittaa myös rutkasti pääsiäismunia, kuten freezer bunny -pupuja lähtien.
– Eiköhän myös uima-allas ilman tikapuita ole mukana, mutta yksityiskohdat ovat vielä hiomatta. Niin kuin pitääkin, tilanne elää. Se on nyökkäys kaikelle hienolle leikille ja luovuudelle ja hauskuudelle, jota ihmisillä on ollut 25 vuoden mittaan The Simsissä.
Fanit ovat kampanjoineet netissä sen puolesta, että elokuva kuvattaisiin simlish-kielellä ja tekstitettäisiin. Gormanin mukaan asiasta tullaan varmasti palaveeraamaan työryhmän kesken.
Lähde: Variety Kansikuva: Plumbella / Youtube