Juuso
Alan Wake 2 on suomalaisyhtiö Remedy Entertainmentin kehittämä ja Epic Gamesin julkaisema selviytymiskauhupeli. Peli julkaistiin 27. lokakuuta PC:lle, Playstation 5:lle, Xbox Series X:lle ja Xbox Series S:lle.
Alan Wake 2 on jatko-osa 13 vuotta sitten julkaistulle, arvostetulle Alan Wakelle. Molemmissa peleissä seikkailee kirjailija Alan Wake, jolle suomalainen Ilkka Villi on antanut kasvonsa. Alan Waken äänenä toimii yhdysvaltalainen Matthew Poretta.
Myös toinen Remedyn kehittäjistä nähdään Alan Wake 2 -pelissä, kun Remedyn käsikirjoittaja Sami Järvi antaa kasvonsa pelihahmolle nimeltä Alex Casey. Hahmon äänenä toimii James McCaffrey.
Alan Wake 2 eroaa edeltäjästään siten, että ensimmäinen osa on enemmänkin toimintaseikkailutyyppinen peli. Jatko-osa on puolestaan paketti selviytymiskauhua, toimintaa, pulmanratkaisua, jännitystä ja salapoliisityötä.
Olen selviytymiskauhupelien rintamalla varsin kokematon harrastelija. Muutaman Resident Evil -pelin jälkeen suomalaisyhtiö Remedyn odotetun jatko-osan, Alan Wake 2:n, aloittaminen tuntui hypyltä tuntemattomaan.
Ensimmäistä osaa en ole pelannut, mutta kuulemani perusteella tuo ensimmäinen osa painottuu enemmän toimintaan kuin tässä arvostelussa käsiteltävä jatko-osa. Pelialustana toimi tällä kertaa PC.
Käynnistyksessä Alan Wake 2 tarjoaa mahdollisuuden HDR-kuvaan. Vaikka käytössäni on 240 hertzinen BenQ-pelinäyttö, joudun pelaamaan seikkailuni SDR-kuvalla.
Kirkkauden jätän pelin suosittelemaan puoliväliasetukseen. Yleensä pelaan pelini hieman kirkkaammalla, jotta minun ei tarvitse tihrustaa pimeissä kohdissa eteeni.
Pienenä pettymyksenä kielivalikoimasta mainittakoon, että suomalaisyhtiö ei tarjoa suomitekstityksiä monen muun kielen ohella. Törmäsin jo kielivalikossa ongelmiin. Valitsin epähuomiossa aluksi ranskan kielen. En pystynyt vaihtamaan kieltä takaisin englantiin, vaan minun piti pakottaa pelin sulkeutuminen.
Alan Wake 2 tarjoaa pelaajalle kolme vaikeustasoa: story, normal ja hard. Perinteisemmällä videopelikielellä kyseiset termit voisi popularisoida helppoon, normaaliin ja vaikeaan. Aloitin pelikokemukseni normaalilla vaikeustasolla. Olen aina ajatellut, että normaali vaikeustaso on se vaikeustaso, jolla pelinkehittäjät toivovat pelinsä pelattavan. Mitään ei ole helpotettu tai vaikeutettu alkuperäisestä vaikeustasosta.
Vielä ennen pelikokemuksen aloittamista kuuntelen kehoani. Päävalikon ambient-äänimaailma saa sykkeeni nousemaan. Jännitys kohoaa. Epäilen tulossa olevan jännittävä, pelottavakin pelikokemus.
Peli alkaa, kun tuntematon mies kävelee alasti metsässä. Tunnelma on vähintäänkin hämmentävä. Jännitys kasvaa sisälläni kuin ilmapallo, joka puhkeaa ensimmäiseen jumpscareen. Seuraavat jumpscaret menettivät kuitenkin nopeasti tehoaan. Niitä oppi varomaan varsin nopeasti. Yllätyselementti katosi muutaman ensimmäisen jumpscaren jälkeen pitkäksi aikaa. Tästä huolimatta olin jatkuvasti varpaillani.
Ihokarvani nousivat pystyyn, kun ruutuun pamahtivat ensimmäisen pelikohtauksen jälkeen sanat Alan, Wake ja II (kaksi). Jokainen vuorollaan. Ihokarvani eivät nousseet pystyyn kauhusta, vaan innokkuudesta. Tästä pelikokemuksesta tulisi upea, ajattelin jo tuolloin.
Tarina alkaa uuden pelihahmon, Saga Andersonin kanssa. FBI-agenttina työskentelevä Anderson tutkii etsiväkumppaninsa Caseyn kanssa murhia. L.A. Noire -pelin ystävänä innostuin varsin nopeasti, kun heti pelin alussa pääsin tutkimaan ruumista johtolankojen löytämiseksi.
Sagan etsivätyö on sisällytetty taitavasti Alan Waken jatko-osaan. Eri alueiden kartat on löydettävä itse. Suurimman vaikutuksen tekee kuitenkin Sagan käytössä oleva mielipalatsin tyyppinen huone hänen omassa mielessään.
Sagan mieli on kuin FBI-toimisto, jonne kerätään saatuja todisteita. Vähitellen palapeli rakentuu ja murhamysteeri alkaa selvitä, kun pelaaja pähkäilee eri todisteiden yhteyksiä toisiinsa.
Kun alkutekstien aikana näin roolisuoritusten joukossa suomalaisnäyttelijät Martti Suosalon ja Peter Franzenin, innostuin kuin pikkulapsi. Franzen esittää pelissä kahta veljestä, Ilmo ja Jaakko Koskelaa. Molemmille on annettu sekä Franzenin ääni että kasvot.
Keskustelut Koskeloiden kanssa saa suomalaispelaajalle hymyn huulille. Ensimmäisessä keskustelussa Ilmo Koskelan kanssa kuullaan vitsejä muun muassa saunasta ja vihdasta.
Suosalon hahmo on Remedyn aiemmasta pelistä, Controllista, tuttu Ahti. Hulvaton talonmies pudottelee suomalaisia sananlaskuja rallienglannilla. ”Vat juu liiv pihaint, juu vaint in vröönt öv juu!”, Ahti (Suosalo) muun muassa toteaa pelin aikana (Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää).
Koskelan veljesten ja Ahdin dialogien lisäksi pelistä löytyy muun muassa Suomikaraokebaari. Pelin aikana kuullaan Ahdin esittämä kappale Yötön yö. Etsin kappaletta kuumeisesti Spotifysta sen kuultuani, mutta valitettavasti ainakaan vielä Suosalon rautainen esitys ei ole löytänyt tietään palveluun.
Metsiin sijoittuvat osat tuovat mieleen suomalaisen havupuumetsän. Istuessani kotona ohjain käsissäni, saatoin näissä kohdissa huomata mieleni vaeltavan kesämökille.
Hörähdyksiä sai aikaan myös poliisiaseman tietokoneelta löytynyt työsähköposti, jossa valitettiin, ettei kahvia keitetä tarpeeksi. Työpaikan kahvitauko ilman kahvia on tuttu painajainen monelle suomalaiselle.
Toiminnasta on tehty sopivan vaihtelevaa ja kuumottavaa. Kun pelaaja kuolee viholliselle, ei tuo sama vihollinen välttämättä ilmesty ollenkaan samaan paikkaan vaan saattaa yllättää jostain aivan muualta.
Osa vihollisista liikkuu niin nopeasti kohti, että paniikki iskee välittömästi aselippaan tyhjentyessä. Yllätyselementti on välillä vihollisten kanssa niin vahva, että parannuspakkauksia on pakko pitää varastossa valmiina.
Yliluonnollisuus ei ole koskaan ollut minun juttuni. Alan Wake 2 tekee se kuitenkin taitavasti, pitäen pelaajan loppuun asti otteessaan. Yliluonnollisuus ja mystiikka eivät mene yli ja jos näin meinaa käydä, iskee peli pelaajan eteen jättimäisen Martti Suosalon pään, joka katsoo pimeydestä. Huumori ja aivottomuus tasapainottavat kauhukokemusta mainiosti.
Vaikka pelin niin sanottu virallinen kategoria on selviytymiskauhu, rinnastaisin pelin yhtälailla rikosdraamaksi ja dekkariksi. Alan Wake 2 tasapainottelee taitavasti niin kauhun, ongelmanratkaisun, toiminnan ja dekkarimaisuuden välillä.
Alussa yliluonnolliselta ja hieman monimutkaiselta näyttäytyvät teemat paljastuvat lopulta Antiikin Kreikan ajoilta saakka käytetyiksi teemoiksi. Paholainen naamioituu hyväksi ja hyvä yrittää voittaa pahan. Alan Wake 2 on loppujen lopuksi tarina myötätunnosta, ystävyydestä, perheestä ja siitä, että myös itselle on osattava antaa anteeksi.
Jokaisen luvun lopussa kuullaan pätkä lisensoitua musiikkikappaletta. Mieleeni tulee tästä koukuttavat TV-sarjat, jotka antavat sen lyhyen hengähdystauon lopputekstien parissa ennen seuraavaa, vielä jännittävämpää jaksoa. Pelissä kuullaan muun muassa suomalaisyhtye Poets of the Fallia.
Lukujen väliset kappaleet eivät ole synkkiä ja ahdistavia. Jokaisen luvun jälkeen pääni notkui ja jalkani vispasi rennosti swingaavan musiikin tahdissa aina enemmän ja enemmän. Pelin soundtrack on parhaita vuosiin. Se piristää, pelottaa ja saa kuulijan mukaansa.
Musiikit peliin on säveltänyt suomalainen Petri Alanko, joka on säveltänyt musiikit myös toiseen Remedyn julkaisemaan peliin, Quantum Breakiin. Alanko sävelsi myös ensimmäisen Alan Waken musiikit.
Alan Wake 2 yhdistää pelimaailman ja life action -maailman välivideoiden muodossa taitavasti. Innovatiiviset televisioon sukeltamiset ja näytellyt kohtaukset toimivat piristeruiskeena nykypäivän videopelien tarinankerronnalle.
Alan Wake 2:ssa ei lopulta ole paljoa moitittavaa. Dialogi jatkuu välillä taustalla, kun katsoo esimerkiksi karttaa- tai tehtävälistaa. Tämä on välillä hieman häiritsevää. Vaikeustasojen erot tuntuvat aivan liian suurilta.
Ensimmäisessä pomotaistelussa epäonnistuin ainakin kymmenen kertaa, kunnes vaihdoin hetkellisesti vaikeustason storyyn (helppoon). Uudella vaikeustasolla päihitin pomon ensimmäisellä yrityksellä, eikä energiapalkkini pudonnut alle puolen välin. Tällaista eroa odottaisi helpon ja vaikean, ei helpon ja normaalin välillä.
Fysiikat toimivat paikoin hassusti. Pienikin hipaisu painavalta näyttävään penkkiin saattoi riittää heittämään koko helahoidon pitkin seiniä. Tunnelmalliset metsät kävivät välillä niin ahtaiksi, että kuolin jäätyäni jumiin puiden ja pensaiden väliin vihollisten jahdatessa minua.
Kahden pelattavan pelihahmon välillä on myös ongelma. Sekä Saga että Alan pystyvät kehittämään taitojaan. Sagan on kerättävä sivujen palasia, joilla voi ostaa parannuksia aseisiin. Alan etsii puolestaan seinäkirjoituksia, joilla hän parantaa omia kykyjään. Eteeni tuli läpipeluun aikana tasan yksi sivun palanen, mutta Alanin kykyjä pääsin parantamaan miltei jokaisessa luvussa. Vaikka pelikokemukseen tämä ei lopulta juuri vaikuta, olisin toivonut näkeväni rutkasti enemmän sivun palasia Sagan kohtauksissa.
Pimeään maailmaan sijoittuva Alan Wake 2 on paikoin ärsyttävän pimeä. Pelihahmot pitävät taskulamppuaan liian alhaalla tietyissä kohdissa seikkailun aikana. Taskulamppuun toivoisi esimerkiksi omia pelimekaniikkoja, jotta pelaaja voi itse päättää mihin hän lampulla tähtää.
Pomotaisteluita pelissä on kolme. Jokainen niistä on muuhun peliin ja tavallisiin vihollisiin verrattuna liian vaikea. Haastetta pomotaisteluilta toki odottaa, mutta näin suurta harppausta ei tavallisten vihollisten jälkeen pitäisi joutua ottamaan.
Toisinaan hahmojen välinen dialogi jatkuu myös silloin, kun avaan kartta- tai mielipalatsinäkymän. Olen tottunut peleissä siihen, että minkä tahansa valikon avaaminen keskeyttää pelin tapahtumat. Hieman häiritsee.
Viimeisenä risuna mainittakoon pelimaailman perinnesynti, näkymättömät seinät. Välillä vastaan tulee väyliä, joista silmämääräisesti pitäisi mahtua menemään. Näkymätön seinä estää kuitenkin pelihahmoa etenemästä.
Alan Wake 2 on kuin Hideo Kojiman luoma Resident Evil -peli, jonka kehityksessä mukana on ollut Last of Us -pelien aikainen Naughty Dog. Tästä huolimatta Remedy on onnistunut erottamaan Alan Waken jatko-osan edellä mainituista klassikoista ja tekijöistä.
Musiikit ovat parhaita pitkiin aikoihin, tunnelmaa vaihtelee ahdistuksen ja helpotuksen välillä taitavasti, toimintamittari on sopivalla tasolla ja teemat ovat lopulta helposti lähestyttäviä ja arkipäiväisiä kamppailuja meille kaikille.
En ole selviytymiskauhun konkari. Silti Alan Wake 2 tarjosi minulle ikimuistoisen pelikokemuksen. Kun ajattelen elämäni aikana pelaamiani pelejä, yksi Alan Wake 2:n kohta nousee nopeasti mieleen. En ole koskaan kuullut, nähnyt enkä pelannut mitään niin siistiä, hauskaa ja innovatiivista.
Kokeneempana selviytymiskauhun peliharrastajana olisin epäilemättä iskenyt Alan Waken jatko-osalle täydet viisi tähteä. Uskon, että tuossa tilanteessa olisin saanut puristettua pelistä vielä enemmän irti. Alan Wake 2 on vuoden peli.
Kuvalähteet: Remedy Entertainment
